Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Kosken ja Marttilan tonttiale on ollut menestys

Pöytyäläiset Saija ja Timo Hurme sekä pojat Otto ja Topi muuttavat uuteen hirsitaloon Marttilaan ensi kesänä.

Asuntotonttien alennusmyynti on otettu hienosti vastaan Koskella ja Marttilassa. Koskella on myyty tai varattu tämän vuoden aikana yhdeksän omakotitonttia ja Marttilassa kahdeksan.

Tonttikauppa on ollut vilkasta verrattuna viime vuosien tasoon. Viime ja edellisvuonna Marttilan kunta ei myynyt yhtään asuntotonttia, Koskella kauppa solmittiin samaan aikaan kahdesta omakotitontista. Kosken kunnanjohtajan Jukka Matilaisen ja Marttilan vt. kunnanjohtajan Heini Luoman mukaan myyntiluvut voivat vielä kasvaa, sillä tonttitiedusteluja tulee kuntiin edelleen.

Pöytyällä asuvan nelihenkisen Hurmeen perheen uusi omakotitalo nousee yhdelle Marttilan kunnan tänä vuonna myymistä tonteista. Saija ja Timo Hurmeelle tonttiale oli lähtölaukaus sille, että he lähtivät Marttilaan katsomaan tonttia. Kahden alle kouluikäisen pojan vanhemmat arvostavat ennen kaikkea sitä, että tulevan kodin lähellä on koulu.

 

Lue lisää 26.09.2017 Salon Seudun Sanomista

1 vastaus: Kosken ja Marttilan tonttiale on ollut menestys

  • Hyvä asia kun ihmiset arvostaa myös pienempiä kuntia, joissa on usein pienemmät asumiskustannukset! Ihmettelen kuitenkin yhtä asiaa, joka on tontin ja talon /asunnon verotus!

    Jos vaikka tonttien kysyntä on vähäistä, kunta voi myydä tontin vaikka 1 eurolla! Jos perhe rakentaa tontille vaikka omakotitalon ja muutaman vuoden kuluttua vanhemmat myyvät talon pojalleen tai naapurilleen esim. 100 eurolla, luulen että sitten tulee verottajalta terveisiä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto