Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Kuntosali vain naisille avataan Saloon kuun lopussa

Salon uusin liikuntakeskus Lady´s Club Salo on ainoastaan naisille omistettu kuntosali, jollaista ei Salossa ennestään ole. Sekasaleja on useitakin, mutta Lady´s Clubin Matti Nieminen on tuonut konseptin Helsingistä, jossa hänellä on samalla brändillä toimivia kuntosaleja useampiakin.
– Olen rakentanut kaikkiaan 48 kuntosalia, sanoo Nieminen, joka on ollut alalla vuodesta 1981.

Nieminen haluaa tuoda naisille ”naismaista” konseptia, palvelua aikuisille naisille.
– Kuntosalille haetaan sellaista kohderyhmää, jolla on selvä kynnys lähteä sekasalille, sanoo Nieminen.
Salossa on paikka uudelle tällaiselle liikuntasalille. Esimerkiksi Lohjaan verrattuna saleja on vähän, vaikka Salo on laaja ja asukkaita paljon enemmän.
– Lohjalla on 17 liikuntasalia, sanoo Nieminen.

Salossa kuntosalien käyttäjämäärät ovat Niemisen mielestä erittäin pieniä, kun vertaa koko Salon asukaslukuun.
– Naiset saavat parempaa henkilökohtaista ohjausta omiin treeneihinsä. Suoraan emme kilpaile muiden salien kanssa, sanoo Nieminen.

Krista Eriksson vastaanottotiskin takana kuntosalilla.

9 vastausta: Kuntosali vain naisille avataan Saloon kuun lopussa

  • Jaa mutta miten tässä tämä sukupuoltenvälinen tasa-arvo juttu toimii tai sukupuolineutraalisuus? Nyt äkkiä ajamaan asiaa tässäkin eteenpäin, vai eikö se olekaan niin tärkeää, jos kyseessä ei ole pelkästään miehille suunnattu sali.

  • Miten tosiaan mahtaa olla tämän Lady’s Clubin tilanne tasa-arvolain valossa:

    8 e § (19.12.2008/1023)
    Syrjintä tavaroiden ja palvelujen saatavuudessa ja tarjonnassa

    Tavaroiden tai palvelujen tarjoajan menettelyä on pidettävä tässä laissa kiellettynä syrjintänä, jos henkilö asetetaan julkisella tai yksityisellä sektorilla yleisesti saatavilla olevien tavaroiden ja palvelujen tarjonnassa sukupuolen perusteella muita epäedullisempaan asemaan tai häntä muutoin kohdellaan 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

    Mikä on nimimerkkini uusi muoto, kun se muutetaan sukupuolineutraaliksi?

  • Edellisiin kommentteihin: jutussa ei mielestäni kielletä miehiltä pääsyä salille, saavat miehetkin olla ”naismaisia” kuten se jutussa kirjoitettiin.

    Minua muutenkin häiritsee tasa-arvoisuuden työntäminen joka paikkaan, pitäisikö saniteettitilatkin tasa-arvoistaa? Mielestäni on hyvä asia, että tällä tavoin saadaan omasta kehostaan epävarmoja naisia rohkaistua menemään salille enemmän, älkää nyt tätäkin viekö pois.

    Kirjoittaja on miehekäs mies.

  • Jaahas! Tästä lähtee ilmoitus tasa-arvovaltuutetulle ja tutkintapyyntöä joka paikkaan, koska tämä on syrjintää ja tuo kuntosali syrjii miehiä ja muunsukupuolisia.

    Asia on hyvin selvä jo otsikko tasolla ja itse tekstissä: ”Kuntosali vain naisille” ja ” Lady´s Club Salo on ainoastaan naisille omistettu kuntosali”.

    Aion lähteä kavereiden kanssa tuonne salille, olemme siis miehiä ja jos emme pääse sisään, niin alkaa mediahässäkkä ja valituskierre, sekä rikosilmoitukset ja korvauksien vaatiminen.

  • Tasa-arvovaltuutetun sivuilta lainattua:
    ”Tasa-arvolaki mahdollistaa tietylle sukupuolelle suunnatut kuntosalit ja kuntosalivuorot”
    ”Tasa-arvovaltuutettu on vakiintuneesti katsonut, että liikunta- ja kuntosalitoiminnassa voidaan vedota häveliäisyyssyihin sellaisena oikeutettuna tavoitteena, jonka perusteella miesten pääsyä liikunta- tai kuntosalille voidaan rajoittaa naisten vuoron aikana. Erilliset naistenvuorot ovat tähän tavoitteeseen nähden sopiva ja asianmukainen keino. Vastaavalla tavalla vain naisille suunnattu kuntosali tai naisille varattu alue yleisessä kuntosalissa ei ole ristiriidassa tasa-arvolain kanssa.”

  • Löytyisiköhän sieltä salilta minulle työtä? Unohdetaan tasa-arvo jutut ja ollaan iloisia tästä mahdollisuudesta! Miehille löytyy varmaan kuntoilupaikkoja. Tällainen sali saa liikkeelle naisia, jotka vierastavat testosteronia puhkuvia miehiä. Nuoret naisetkin ja ujot uskaltautuvat mahdollisesti tulemaan.

    • Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ajaa kaiken edelle! Niin ja missä olisi meidän trans-ihmisten hyvä käydä? Kaikenlainen syrjiminen on laitonta, joten tuo sali tekee laittomuuksia!

  • Missä olisi ujoille pojille oma kuntosali, ettei tarvitsisi naisten tai testosteronia puhkuvien miesten kanssa olla samalla salilla?

Vastaa käyttäjälle Kirsi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto