Meksikossa ihmiset kaivoivat raunioita paljain käsin – kyltit kehottavat hiljaisuuteen, jotta eloonjääneet kuultaisiin

0

Ihmiset juoksivat kaduilla paniikissa, kun maanjäristys iski Meksikoon. Romahtaneiden talojen aiheuttama pöly laskeutui minuuteissa paljastaen pääkaupunki Mexicon kokemat tuhot.
– Hirveää. Luulen sen olleen yksi vahvimmista (maanjäristyksistä), joita olemme kokeneet. En tiedä sen voimakkuutta, mutta se oli hirveää, sanoo virkailija Pedro Cruz Martinez.
Martinez oli yksi niistä vanhemmista, jotka ryntäsivät peloissaan hakemaan lastaan koulusta. Nyt hän piteli tytärtään sylissään.
Alkushokin jälkeen ihmiset ryhtyivät etsimään eloon jääneitä ihmisiä raunioista. Ennen työkoneiden saapumista kymmenet ihmiset tonkivat raunioita paljain käsin etsien selviytyneitä.
Vapaaehtoiset työskentelivät viranomaisten kanssa osassa rakennuksista. Yksi vapaaehtoisista piti käsissään kylttiä, jossa kehotettiin hiljaisuuteen, jotta mahdollisten eloonjääneiden äänet kuultaisiin.

Uhrilukua laskettiin – eloonjääneitä etsitään romahtaneesta koulusta

Pääkaupungissa ja keskusosavaltioissa on viimeisimpien tietojen mukaan kuollut hieman alle 220 ihmistä. Aiemmin kuolleita arvioitiin olevan lähes 250.
Kuolleiden joukossa on muun muassa yli 20 lasta ja viisi aikuista, jotka kuolivat kolmikerroksisen koulun romahdettua. Koulun raunioista on pelastettu 11 lasta, mutta pelastustyöntekijöiden mukaan 30-40 ihmistä on edelleen jumissa romahtaneessa rakennuksessa.
Lääkärit ovat tehneet kaduille tilapäisiä hoitopisteitä, joissa he hoitavat esimerkiksi raajojaan katkaisseita ihmisiä. Sairaalahenkilökuntaa on myös suojaamassa kaduilla paareilla makaavia ihmisiä auringolta – uhrien kasvojen edessä pidetään auringonpaisteelta suojaavia pahvipalasia.
Poliisit kantoivat vesikanistereita, rauhoittivat ihmisiä ja eristivät maanjäristyksen murjomia katuja. Ihmiset halasivat ja lohduttivat toisiaan.
Monet myös seisoivat hämmennyksen vallassa eivätkä tienneet, minne mennä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut mennä kotiin.
Suomen aikaa tiistai-iltana sattuneen järistyksen voimakkuus oli tutkimuskeskuksen mukaan 7,1. Järistyksen keskus oli Chiautla de Tapian kaupungin länsipuolella Pueblan osavaltiossa. Meksikossa oli järistyksen sattuessa iltapäivä.

Ei tietoa suomalaisuhreista

Suomen Meksikon-suurlähetystön tietoon ei ole toistaiseksi tullut suomalaisuhreja, kertoo suurlähettiläs Roy Eriksson STT:lle. Matkustusilmoituksen Meksikoon on tehnyt Erikssonin mukaan 421 suomalaista. Heistä valtaosalle on lähetetty tekstiviesti tai sähköposti, jossa annetaan yhteystietoja ulkoministeriön päivystyskeskukseen ja kehotetaan seuraamaan viranomaisen ohjeita.
Eriksson itse oli maanjäristyksen aikaan autossa matkalla residenssille Mexicossa.
– Pysähdyimme jalkakäytävän viereen. Kun nousin autosta ulos, oli aivan kuin hyytelöllä olisi kävellyt. Koko maa aaltoili, ja silloin oli kyllä kaikilla tiedossa, että tämä oli hyvinkin iso maanjäristys, suurlähettiläs kuvailee.
Jälkijäristyksiä on tullut jo toistakymmentä, mutta ne ovat pysyneet lievinä. Lisäjäristyksiä on kuitenkin odotettavissa, Eriksson vakuuttaa.
– Esimerkiksi vajaa pari viikkoa sitten sattuneen maanjäristyksen jälkeen tuli yli 700 jälkijäristystä.

Tuhoisa järistys tasan 32 vuotta sitten

Maanjäristys sattui päivälleen 32 vuotta sen jälkeen, kun Meksikon pääkaupunkia ravisteli järistys, jossa kuoli jopa 10 000 ihmistä.
– Olen niin huolissani. En pysty lopettamaan itkuani. Tämä on sama painajainen kuin vuonna 1985, sanoi pääkaupungissa asuva 52-vuotias Georgina Sanchez uutistoimisto AFP:lle.
Suurlähettiläs Eriksson uskoo, että vaikka tuoreen järistyksen uhriluku varmasti nousee, kuolemantapauksia on tällä kertaa huomattavasti vähemmän.
– Meksiko otti kyllä opikseen vuoden 1985 maanjäristyksestä. Sen jälkeen rakennussääntöjä on tiukennettu, ja rakennusprojekteissa on huomioitu maanjäristysalttius. Voisin varmasti sanoa, että nyt tuhoutuneet rakennukset on varmasti rakennettu ennen vuotta 1985.
Tiistainen järistys oli toinen tuhoisa järistys Meksikossa tässä kuussa. Edellisessä järistyksessä sai surmansa ainakin 90 ihmistä.

STT

Kuvat: