Nälkäinen FC Espoo saapuu SalPan kiusaksi

0

Santeri Peltolan tavoitteena on juhlia lokakuussa sarjanousua SalPan kanssa.

SalPalla on perjantaina edessään sarjataulukko-analyysin mukaan tehtyä ennakointia tuskaisempi ilta. Putoamisviivan alapuolella heinäkuun lopusta lähtien majaillut FC Espoo ei ole voittanut sarjassa ainuttakaan peliä elokuun alun jälkeen, mutta tuon tilaston ei kannata antaa Urheilupuiston pimenevässä syysillassa hämätä.

Näin väittää ainakin vahvaa kautta SalPan keskikentän pohjalla pelaava Santeri Peltola.

– Vieraspelissä pelasimme ihan hyvän ensimmäisen jakson, mutta varsinkin toisen puoliajan alku oli hankala. Espoolla on hyviä yksilöitä ja he pelaavat ihan hyvää jalkapalloa. Sanoisin, että sarjasijoitustaan parempi joukkue, hän miettii.

Leppävaarassa SalPa otti lopulta 1–3-voiton, vaikka tilanne vielä runsas puoli tuntia ennen ottelun päättymistä oli 1–1.

– Kyllä sieltä tulee varmasti nälkäinen joukkue vastaan hakemaan Salosta tulosta. Hyvin täytyy pelata, että kolme pistettä jäävät meille.

Kolmen pisteen perjantai-ilta olisi sarjakärki-SalPalle siinäkin mielessä tärkeä, että se vähentäisi huomattavasti painetta ottaa täysi kuuden pisteen potti vuorostaan kahdesta jäljelle jäävästä kärkipään kamppailusta BK-46–SalPa ja SalPa–TPV, jotta joukkue selvittäisi tiensä 12 vuoden tauon jälkeen Ykkösen nousukarsintoihin.

SalPa–FC Espoo alkaa Salon urheilupuiston tekonurmella perjantaina kello 18.30.