Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Pallopuuhastelua

Palloliitto ei tee helpoksi miesten Kakkosen ja sitä alempien sarjojen seuraamista. Sarjajärjestelmät ja käytännöt kun tuppaavat vaihtelemaan vielä sarjojen loppumetreilläkin – tai ainakin tiedottaminen pätkii pahemman kerran.

Kakkosen pelisysteemin kohdalle putkahti liiton nettisivuille viime torstaina tieto, ettei lohkoissa toiseksi sijoittuvien vertailuun oteta mukaan kaikkia kauden aikana pelattuja otteluita. Vertailuun kelpuutetaan vain pelit, jotka on pelattu sarjassa säilyviä joukkueita vastaan. Esimerkiksi SalPan tapauksessa pois pyyhkiytyisivät ainakin EsPa- ja NuPS-kamppailut.

On hämmentävää, että tällainen asia tuodaan yleiseen tietoon kaksi kierrosta ennen lohkojen päättymistä. C-lohkossa toisena olevan GBK:n kapteeni Olli Nylund kirjoitti sosiaalisessa mediassa yllättyneensä täysin tästä joukkueelle vasta nyt tietoon tulleesta säännöstä.

Ennen kahta viimeistä kierrosta GBK luuli olevansa paras lohkokakkonen, eli sille olisi kaikki ottelut yhteen ynnäten riittänyt varmuudella voitot kahdesta viimeisestä pelistä. Nyt skenaariot ovat monenmoiset: C-lohkossa putoamisviivan molemmilla puolilla ovat ennen viimeistä kierrosta tasapisteissä KuFu98 ja Kajaanin Haka.

GBK hävisi kauden aikana molemmat ottelunsa KuFulle ja vastaavasti voitti molemmat pelinsä Kajaanin Hakaa vastaan. Kokkolalaisten kohtalo lienee siis kiinni siitä, sattuuko säilyjä olemaan KuFu vai KajHa.

Erityisen ja kirjaimellisen villiksi asian tekee se, että GBK olisi voinut eilisessä ottelussaan häviämällä yrittää nostaa JJK-Villiketut vielä säilyjäksi. Tässä tapauksessa mahdollisuudet
KuFun putoamiseen ja sitä kautta GBK:n pienempiin pistemenetyksiin olisivat parantuneet.

Kuten Nylund kirjoitti, ei GBK lähtenyt tahallisten tappioiden tielle vaan voitti JJK-Villiketut. Näin ollen Villiketut on varma putoaja, ja GBK roikkuu KuFu–KajHa-oljenkorren varassa.
Tilanne on samanlainen B-lohkossa. BK-46 hävisi kauden molemmat ottelunsa Peimari Unitedille ja vastaavasti voitti kummallakin kerralla FC Espoon. Sijoittuessaan lohkossa toiseksi riippuu BK:n tilanne siitä, sattuuko säilyjä olemaan Peimari vai FC Espoo.

Lohkokakkosten ynnäily on siis tässä vaiheessa osittain hölmöläisen hommaa. Lopullinen totuus selviää vasta, kun päätöskierroksen viimeisessäkin ottelussa on vihelletty pilliin pelin päättymisen merkiksi. Jo sinällään joidenkin otteluiden poisvetäminen vertailusta tuntuu hassulta, kun kaikissa lohkoissa pelaa sama määrä joukkueita.

Suomalaisia alasarjojen seuraajia on muutenkin melko vähän, ja tällaiset tiedotuskuprut eivät ainakaan lisää kiinnostusta. Samaan kastiin menee se, että lauantain Suomen Cupin finaalin yhteydessä oli määrä arpoa Kakkosen nousukarsinnan otteluparit. Minkäänlaista tietoa arvonnan tuloksista tai sen suorittamatta jättämisestä ei ainakaan vielä sunnuntai-iltana ollut missään.

Salon Wilppaan tilanne Nelosessa on oma lukunsa. Pitkin kesää kuviteltiin, ettei mahdollisuutta nousuun ole, kunnes jossain vaiheessa huomattiinkin tiedottamisen pätkineen. Voimassaolevaa käytäntöä ei edelleenkään näy Nelosen sarjataulukkojen yhteydessä.

Puuhastelun leima on vuosien mittaan muodostunut omiin silmiini vahvana suomalaisessa jalkapalloilussa erilaisten informaatiokömmähdyksien vuoksi. Toki vaikkapa koripallon miesten I divisioona A:n otteluohjelmaa ei ollut julkisesti esillä vielä hieman yli viikkoa ennen kauden alkua.

Silti juuri jalkapallossa ja jääkiekossa resursseja myös yleisön palveluun on Suomessa kaikista palloilulajeista selkeästi eniten. Jääkiekossa tiedotus-, tulospalvelu- ja muut vastaavat asiat toimivat lähes aina, jalkapallossa silloin tällöin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto