Salon sairaalan peruskorjaus ja laajennus lähdössä vihdoin liikkeelle

0
Solunsalpaaja- ja muita syövän lääkehoitoja annetaan Tyks Salon sairaalassa ehkä jo ensi vuoden alkupuolella.

Vuosikausia odotettu Salon sairaalan peruskorjaus ja laajennus on nytkähtämässä liikkeelle. Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ovat päässeet yhteisymmärrykseen, että sairaalaa tarvitaan tulevaisuudessakin ja että kiinteistön peruskorjaukseen on syytä ryhtyä.

Sairaanhoitopiirin johtajan Leena Setälän mukaan maakunnassa on oltava Tyksin lisäksi toinenkin leikkaava sairaala, koska potilaat eivät mahdu Tyksiin ja sen vuodeosastoille.  T3-sairaala ei hänen mukaansa muuta tilannetta, koska se korvaa vanhan U-sairaalan.

Laajasta peruskorjauksesta ja mahdollisista uusista tiloista sairaalanmäelle on puhuttu Salossa useaan otteeseen. Hanke on kuitenkin siirtynyt. Viime vuosina lykkäyksen syy on ollut tuleva sote-uudistus. Leena Setälän mukaan keväällä julkaistu sote-paketti selvensi tilannetta Salon sairaalan osalta.

Kaupungin ja sairaanhoitopiirin viranhaltijajohto ovat sopineet, että Salon sairaalan toiminnallisesta kokonaisuudesta teetetään ulkopuolisella konsultilla selvitys loppuvuoden aikana. Sen jälkeen tehdään perusteellisempi teknistaloudellinen tarkastelu ja suunnittelu.

Setälän mukaan sairaalan peruskorjauksen toteutusvaihtoehdot, aikataulu ja hankkeen kustannusarvio ovat selvillä ensi vuoden aikana.