Ylämenu
Menu
Uutiskirje

SalPan nousu(karsinta)juna puksuttaa edelleen aikataulussaan – Ilari Koljosen ja Joonas Madetojan maalit riittivät FC Jazzin päihittämiseen

Nousukarsintapaikka jalkapallon miesten Ykköseen alkaa olla Salon Palloilijoille jo todella lähellä. SalPa päihitti perjantain kotiottelussaan porilaisen FC Jazzin maalein 2-0 (1-0).

Salolaisten etumatka Musan Salamaan on seitsemän pistettä. MuSalla on tilaisuus nousta takaisin neljän pisteen päähän, kun se kohtaa sunnuntaina kotikentällään Käpylän Pallon.

Sunnuntain jälkeen molemmilla näistä joukkueista on pelaamatta enää neljä ottelua. SalPa kohtaa vielä kotonaan FC Espoon ja TPV:n sekä vieraissa ensi viikon keskiviikkona KäPan ja myöhemmin BK-46:n.

Perjantain ottelun ensimmäinen puoliaika oli vahvasti SalPan kontrollissa. Jazzin hyökkäyspeli ei juurikaan lähtenyt käyntiin – joukkueelta puuttui peräti neljä tärkeää miestä pelikieltojen vuoksi.

Kotijoukkueen ote palkittiin 41. peliminuutilla, kun keskikenttäpelaaja Ilari Koljonen teki kauden toisen maalinsa. Esityön teki laidalta Elmo Heinonen, joka oli aloituskokoonpanossa yhdessä toisen SalPan oman kasvatti-kärkipelaajan Jaakko Oksasen kanssa. Tämä johtui osaltaan siitä, että SalPan keskikenttämies Lucas Gabrielsson joutui jäämään sivuun monikäyttöpelaajan Iku Leinon tavoin.

Tahti ei muuttunut toisella 45-minuuttisellakaan. Maalintekotilanteet olivat etenkin vierasjoukkueella vähissä, eikä SalPan maalivahdin Anton Lepolan juuri tarvinnut peliin puuttua. Lopullinen sinetti – ja kukaties tärkeä SalPan maalieron kaunistelu – tapahtui Joonas Madetojan toimesta juuri ennen loppuvihellystä.

Madetojan sisääntulo oli vähintään tehokas, sillä hän saapui kentälle vaihdosta vasta lisäajalla. Maali oli miehelle kauden ensimmäinen.

Tunnelmiltaan kuumana käydyssä ottelussa jaettiin yhteensä seitsemän varoitusta.

Sarjanousija Peimari Unitedin säilyminen Kakkosessa otti puolestaan ison askeleen eteenpäin, vaikka joukkue ei perjantaina pelannutkaan. Nummelan Palloseura päihitti kotipelissään FC Espoon, ja näin Peimari pysyi putoamisviivan yläpuolella vieläpä yhden ottelun espoolaisia vähemmän pelanneena.

 

 

1 vastaus: SalPan nousu(karsinta)juna puksuttaa edelleen aikataulussaan – Ilari Koljosen ja Joonas Madetojan maalit riittivät FC Jazzin päihittämiseen

  • Tunnelmat olivat kuumat ja yllättävän karkeaa kieltä siellä joutui kuulemaan. Pelaajat ja ilmeisesti vastapuolen valmennus kirosivat alaikäisten kuullen jatkuvasti. Mielestäni Palloliiton pitäisi puuttua jo tämmöiseen, koska aikuisten pelaajien tulisi olla kaikin puolin esimerkkinä junnupelaajille. Yleisö kyllä käyttäytyi asiallisesti, kaikki pisteet sille.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto