”Aika kieltää ydinaseet on nyt” – Nobelin rauhanpalkinto ydinaseiden vastaiselle kampanjalle

0

Nobelin rauhanpalkinnon tänä vuonna voittanut ICAN-kampanja sanoo, että nyt on aika kieltää ydinaseet. ICAN ilmaisee lausunnossaan huolensa jännitteistä maailmalla, jotka voivat johtaa ”sanoinkuvaamattomiin kauhuihin”.
ICANin johtaja Beatrice Fihn lisää, että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi suuntaa valokeilan ydinaseiden riskeihin.
– Trumpin valinta on saanut monet tuntemaan olonsa epämukavaksi. Fakta on, että hän voi antaa yksin luvan ydinaseiden käyttämiseen, Fihn arvioi.
ICAN kutsuu Nobelin rauhanpalkintoa suureksi kunniaksi. Palkinto oli järjestön mukaan kunnianosoitus myös Hiroshiman ja Nagasakin kaupungeille, joihin Yhdysvallat pudotti ydinpommit toisen maailmansodan lopulla.
ICANin mukaan rauhanpalkinto on lisäksi kiitos miljoonien kampanjoijien ja huolestuneiden kansalaisten väsymättömästä protestoinnista, joka on jatkunut jo atomiajan alusta lähtien.
Genevessä pääpaikkaansa pitävä ICAN myös ryöpytti lausunnossaan maita, jotka tarrautuvat ydinaseisiinsa turvallisuuden nimissä.
– Eräiden hallitusten uskomus, että ydinaseet ovat laillinen ja merkittävä turvallisuuden tae, on sekä harhaanjohtava että vaarallinen. Se edistää aseiden leviämistä ja sabotoi aseistariisuntaa, järjestö linjaa.

Nobel-komitea: Ydinaseiden käytön uhka suurempi kuin pitkään aikaan

Nobel-komitean mukaan ICAN on ollut johtava toimija ydinaseiden vastaisessa taistelussa ja tuonut esille näiden aseiden käytön katastrofaaliset mahdolliset seuraukset.
Komitea huomautti, että ydinaseiden käytön uhka on nyt suurempi kuin se on ollut pitkään aikaan. Se nosti erikseen esille Pohjois-Korean, joka on tehnyt viime vuosina useita ydin- ja ohjuskokeita ja on uhkaillut naapureitaan ydiniskulla.
ICAN pyrkii luomaan kansanliikkeen ja poliittista painetta kansainvälisen ydinkieltosopimuksen neuvottelemiseksi. Genevestä Sveitsistä johdettuun verkostoon kuuluu 468 järjestöä noin sadassa maassa. Joukossa on humanitaarisia järjestöjä, ympäristö-, ihmisoikeus- ja kehitysjärjestöjä sekä rauhanjärjestöjä.
Helsingillä oli osansa järjestön synnyssä. Ydinaseita vastustavien fyysikoiden järjestö IPPNW päätti kokouksessaan vuonna 2006 Helsingissä ottaa ICANin ajamisen asialistalleen. IPPNW on saanut itsekin Nobelin rauhanpalkinnon.
ICAN on pyrkinyt saamaan ydinaseille samanlaisen kansainvälisen kiellon kuin biologisille ja kemiallisille aseille tai maamiinoille ja rypälepommeille.

ICAN Finland: Osasimme odottaa palkintoa

Osasimme odottaa, että Nobelin rauhanpalkinto saattaa tulla, kertoi ICANin Suomen-verkoston ICAN Finlandin koordinaattori Kati Juva STT:lle perjantaina palkinnon myöntämisen jälkeen.
Hänen mukaansa rauhanpalkinto ei ollut suuri yllätys sen jälkeen, kun YK sai kesällä hyväksyttyä ydinaseet kieltävän sopimuksen. ICAN oli Juvan mukaan ratkaisevasti mukana lobbaamassa sopimuksen puolesta.
– Tosin on samalla todettava ydinasesopimuksen ongelmat. Ydinasevaltiot ja esimerkiksi Suomi eivät ole allekirjoittaneet sitä, Juva muistuttaa.
Nobelin rauhanpalkinto tuo Juvan mukaan tarvittavaa julkisuutta kampanjan tavoitteille. Palkintoon liittyvä rahasumma, liki miljoona euroa, tulee sekin hänen mukaansa tarpeeseen.
– Kansalaisjärjestö ei ole kovin hyvin rahoitettu. Tämä auttaa meitä käymään kampanjaa vastaisuudessakin.

STT

Kuvat: