Espanjan kuningas tyrmäsi Katalonian itsenäisyyspyrkimykset – sadattuhannet kaduille

0

Poliisin arvion mukaan jopa 700 000 katalonialaista kokoontui tiistaina osoittamaan mieltään Barcelonassa viikonlopun poliisiväkivaltaa vastaan. Mielenosoituksia säesti yleislakko, joka muun muassa hiljensi alueen joukkoliikenteen.
– Miehitysjoukot pois! Kadut ovat aina meidän! mielenosoittajat huusivat.
Mielenosoittajien yllä lennelleet poliisihelikopterit nostattivat ihmisiltä vihaisia vihellyksiä. Marssi sujui rauhallisesti, ja sen tunnelma oli pääosin rauhallinen, vaikka osa ihmisistä pelkäsikin agitaattorien pyrkivän saamaan aikaiseksi epäjärjestystä.
Mielenosoittajat arvelivat viikonlopun väkivallan ja Espanjan keskushallinnon pyrkimysten estää itsenäisyysäänestys lisänneen katalaanien kansallistunnetta. Itsenäisyyshalujenkin uskottiin kasvaneen.
– En ollut koskaan nähnyt katalaanien asettavan kättään sydämelleen kansallishymnin aikana, mutta noin kuukauden ajan etenkin nuoret ovat tehneet niin, kertoi 68-vuotias pesulan omistaja Aldredo Vidal.
Aiemmin melko sovittelevasti esiintynyt Espanjan kuningas Felipe vaihtoi äänensävyään tiistaina. Kuningas kutsui Katalonian itsenäisyyspyrkimyksiä laittomiksi ja epädemokraattisiksi.
Kuningas sanoi, että Espanjan tulee puolustaa perustuslaillista järjestystä. Näin kuninkaan voi katsoa antaneen tukensa Espanjan keskushallinnon pyrkimyksille estää Katalonian itsenäistymisaikeet.

Kaupat ja koulut kiinni

Mielenosoittajien tiesulut aiheuttivat tiistaina mittavia liikenneruuhkia ympäri Kataloniaa, kertoi BBC. Sen mukaan pienet kaupat olivat kiinni ja myös koulut, yliopistot ja terveyspalvelut olivat joko kokonaan kiinni tai toimivat minimitasolla.
Myös jalkapalloseura Barcelona ilmoitti jo maanantaina osallistuvansa yleislakkoon. Tiistaina seuran toimistolla ei ollut henkilökuntaa eivätkä ammattilais- tai nuorisojoukkueet harjoitelleet.
Lakko oli vastalause poliisin väkivallalle sunnuntain itsenäisyysäänestyksessä. Espanjan poliisi puuttui väkivalloin Barcelonassa ja muualla Kataloniassa äänestykseen, jota Espanjan hallitus piti laittomana. Poliisin toimien seurauksena lähes 900 ihmistä kävi hoidettavana.
Ainakin kahden tiedetään loukkaantuneen vakavasti. Toinen satutti silmänsä ja toinen sai sydänkohtauksen.

http://www.bbc.com/news/world-europe-41479048

STT

Kuvat: