Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Jo kaksi katalaanipankkia miettii pääkonttorinsa siirtoa Barcelonasta

Jo kaksi pankkia pohtii pääkonttorinsa siirtoa Kataloniasta itsehallintoalueen itsenäisyysaikeista johtuvan epävarmuuden vuoksi. Espanjan viidenneksi suurimman Sabadell-pankin hallitus aikoo päättää pääkonttorinsa siirrosta vielä tänään, kertoi pankin edustaja uutistoimisto AFP:lle. Espanjalaislehti El Mundon mukaan Sabadell olisi siirtämässä pääkonttoriaan Barcelonasta Alicanteen. El Pais kirjoittaa, että vaihtoehtona voisi olla myös Madrid.
Pankin johtoryhmä päätti kokoustaa siirtosuunnitelmista, kun pankin osakkeet syöksyivät Kataloniaa ja Espanjan keskushallintoa repivän poliittisen kriisin vuoksi. Katalonia äänesti viime sunnuntaina itsenäisyydestä, ja keskushallinto on pitänyt projektia alusta alkaen laittomana. Katalonian aluehallinto kuitenkin on kaavailemassa itsenäisyysjulistusta, joka voisi tapahtua maanantaina.
Aiemmin muun muassa El Mundo kertoi, että Barcelonassa pääkonttoriaan pitävä CaixaBank pohtii pääkonttorinsa väliaikaista siirtoa Baleaareille. Lehti perustaa tietonsa pankista saamiinsa lähteisiin.

S&P uhkaa laskea Katalonian luottoluokitusta

Luottoluokittaja Standard & Poor’s uhkaa laskea Katalonian luottoluokitusta itsenäistymisaikeista johtuvien jännitteiden vuoksi. S&P pelkää, että Katalonian aluehallinto ja Espanjan keskushallinto eivät onnistu vuoropuhelussa, mikä heikentäisi Katalonian velanmaksukykyä.
Katalonian luottoluokitus on tällä hetkellä B+/B. Standard & Poor’s harkitsee asettavansa luokituksen tarkkailuun kolmeksi kuukaudeksi.

http://www.elmundo.es/economia/2017/10/05/59d5409eca474164208b463a.html
https://elpais.com/economia/2017/10/05/actualidad/1507194244_749559.html

STT

Kuvat:










Uutiset
STT
Arkisto