Mai Guba

0

RAUNO SAARI. Ulkomaisten toimittajien joukko kiersi kesällä Suomea. He tutustuivat sataa itsenäistä vuottaan juhlivaan potentiaalisen matkailumaahan. Vieraiden Suomesta saama kuva oli imarteleva. Kaikki täällä tuntui olevan erinomaisesti.
Kahta asiaa vain ihmeteltiin. Miksi ette kerro maailmalle, kuinka hieno koulutus- ja sosiaalipoliittinen järjestelmä teillä on? Ja toiseksi. Miksi te kirjoitatte niin paljon sodista, vanhoista asioista?

Pitää katsoa peiliin. Jotain meissä on, joka liikutti elokuussakin Salon ja Turun seudun väkeä Karjalan taistelupaikoille; Rukajärven taakse Karhumäkeen, Poventsaan, Petroskoihin, Lemettiin, Kollaalle, Loimolaan, Kurkijoelle, Viipuriin. Yhtenä pontimena olivat JR 35:n sotahistoria ja rykmentin Loimaan ympäristöstä olleet miehet. Heidän taistelujensa painopisteet olivat juuri Karhumäessä, Poventsassa ja Pirunsaaressa. Siellä taisteli myös nuori Mauno Koivisto.
Rukajärven syyskuussa 1941 vallanneet joukot varustivat etulinjan Ontajoen itäpuolelle Vienanmeren ja Äänisen yhdistävälle historialtaan surulliselle Stalinin kanavalle. Siellä oltiin kesään 1944, jolloin Maaselän kannaksesta luovuttiin. Joukkoja tarvittiin Kannaksella. Poventsassa kenttätykin jalustan teksti kertoo, että ”tähän vihollisen eteneminen pysäytettiin”. Vihollista ei mainita nimeltä. Mauno ja Tellervo Koivisto paljastivat kivenheiton päässä siitä suomalaisten muistomerkin kesällä 1996.
Karhumäessä, Äänisen pohjoispäässä, Poventsan tien varressa on Sandarmohin vuosien 1937–38 joukkoteloituspaikka. Suomalaisia on sinne haudattuna 900. Stalinin terrorin uhrien muistoksi pystytetyssä graniittisessa paadessa on teksti: ”Ihmiset, älkää tappako toisianne”

Sota on kertomuksia. Tammikuussa 1942 lähti Rukajärven takaa Ontajärveltä majuri Majewskin johtama partio 60 kilometrin tiettömälle hiihtoretkelle tavoitteena Maj Guban huoltotukikohta ja Muurmannin rata. Kaksi pataljoonaa, 1 300 miestä, lähes 300 hevosta. Pioneerit raivasivat uraa ja polkivat lunta. Tavoite saavutettiin. Pahoja tehtiin. Kylä poltettiin. Rata räjäytettiin useasta kohtaa. Tuhoamisyönä pakkanen kiristyi 50,5 asteeseen.
Paluumatkalla ahdisteli miehiä vihollinen, sen lentokoneet, paleltumat ja syvä väsymys. Suorituksesta maksettiin kova hinta. Sitä sota on. Majewski oli haavoittunut jo talvisodassa Kollaalla. Lokakuussa 1942 majuri esitteli pataljoonan asemia TK-miehille. Käski pitämään päät matalalla. ”Ryssä ampuu.” Muut kulkivat kumarassa, Majewski pystyssä. Tarkka-ampuja ei nyt erehtynyt.

Ulkomaiset toimittajat olivat oikeassa. Meidän pitää olla rohkeasti ylpeitä tästä maasta ja sen saavutuksista. Vaikka historia ei toista itseään, olemme historiamme vankeja. Tänäänkin tätä iltapäivälehdet hyödyntävät.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen maaherra.