Ylämenu
Menu
Uutiskirje

Väkivalta suisti Espanjan kriisiin

Katalonian kansanäänestys itsenäisyydestä muuttui veriseksi, kun Espanjan poliisi yritti estää äänestystä voimakeinoilla.
Verinen sunnuntai kärjisti Katalonian ja Espanjan jo ennestään tulehtuneita suhteita. Sekasorto jatkuu, sillä itsehallintoalueen ammattiliitot aikovat järjestää tiistaina laajan yleislakon vastalauseena valtiollisen poliisin kovaotteisille toimille.

Katalonia on noin 7,5 miljoonan asukkaan itsehallintoalue, joka on tavoitellut itsenäisyyttä pitkään. Yhtä määrätietoisesti Espanjan keskushallinto on tätä vastustanut. Kulttuuri- ja historiataustaltaan yhtenäinen Katalonia on Espanjan vauraimpia alueita.
Espanjalle ajatus Katalonian itsenäisyydestä on vaikea. Jos irtautuminen toteutuisi, omaa kansanäänestystä ja itsenäisyyttä vaatisivat välittömästi myös baskit. Keskushallinto näkee, että se voisi johtaa Espanjan murenemiseen pala palalta.
Tilannetta pidetään niin vakavana, että Katalonialle ei haluttu antaa lupaa edes kansanäänestykseen.

Espanjan keskushallinnon huoli on ymmärrettävä. Sen sijaan voimakeinojen käyttöä ei voi hyväksyä. Poliisin väkivalta äänestämässä olevia kansalaisia vastaan ei kuulu ihmisarvoja ja demokratiaa kunnioittavan EU:n jäsenmaan toimintatapoihin.
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy käytti tarpeettoman kovia otteita. Kansanäänestyksen ja sen tuloksen olisi voinut ohittaa laittomana. Poliisiväkivalta kääntyy pääministeriä vastaan ja johtaa itsenäisyysvaatimusten voimistumiseen.

Kansanäänestyksen tulos puhuu vahvasti Katalonian itsenäisyyden puolesta, vaikka äänestysprosentti jäi pieneksi poliisin toimien vuoksi.
Kansan tahdosta on pitkä matka itsenäiseen Kataloniaan. Varmaa on vain, että Espanja on ajautunut pahimpaan perustuslailliseen kriisiin vuosikymmeniin.
EU:n johtajien kommentit Katalonian tapahtumiin ovat olleet pidättyviä, koska kyse on jäsenmaan sisäisestä asiasta. Kiistan osapuolet olisi hyvä saada neuvottelupöytään, vaikka juuri nyt se on vaikeaa. Tässä sovittelussa voidaan vielä tarvita EU:n apua.

1 vastaus: Väkivalta suisti Espanjan kriisiin

  • Toivon mukaan erilaiset kansankiihottajat kummallakin puolella ymmärtäisivät vastuunsa, ettei tilanne pääsisi paisumaan hallitsemattomaksi murhenäytelmäksi. Niitä on jo maailmalla ihan liiaksikin, ja Espanjaan sellaista ei kaivata. Nähdyt otteet vievät tilannetta huonompaan suuntaan – myös Katalonian kannalta. Autonomian vahvistaminen olisi pitkän päälle parempi keino, kuin itsenäiseksi julistaminen, jota ei muut maat tunnusta. Malttia!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *










Uutiset
STT
Arkisto