Vettel esti hurjalla kierroksellaan Verstappenilta nuorimman paalupaikkakuskin aseman – Bottas neljäs, Räikkönen viides

0

Ferrarin Sebastian Vettel sai lauantaina toivoa, että voi siirtää formula ykkösten maailmanmestaruuden ratkeamista marraskuun puolelle. Vettel starttaa sunnuntaina paalupaikalta formula ykkösten MM-sarjan kilpailuun Meksikossa.
Vettelin mestaruushaaveet ovat ohuet, sillä hänen on voitettava jäljellä olevat kilpailut ja toivottava, että Mercedeksen Lewis Hamiltonin paras vire jäi viime kisaan Austiniin. Jos Hamilton on sunnuntaina viiden parhaan joukossa, britti yltää neljänteen mestaruuteensa.
– Aiomme hyökätä alusta asti ja katsoa, mihin se riittää, Vettel sanoi.
Hamilton starttaa kolmannesta ruudusta. Hän hävisi Vettelille 0,446 sekuntia.
Saksalaiskuljettaja Vettel nousi aika-ajon nopeimmaksi kuljettajaksi viime hetkillä. Hän teki aika-ajossa epävirallisen Mexicon radan kierrosennätyksen 1.16,488.
– Olipa melkoinen kierros, uransa 50. paalupaikan ajanut Vettel tuumasi.
Ennen Vettelin huippukierrosta hollantilainen Max Verstappen oli lähellä suistaa Vettelin kaikkien aikojen nuorimman paalupaikkakuskin paikalta. Verstappen joutui kuitenkin tyytymään aika-ajon kakkossijaan 0,086 sekunnin erolla.
– Nyt ottaa tosissaan päähän, 20-vuotias Verstappen sanoi F1:n kenttähaastattelussa.
Aikoinaan 21-vuotiaana paalupaikkaan yltänyt Vettel sai nauttia aika-ajon nopeimman kuljettajan asemasta neljännen kerran tällä kaudella.

Bottas ja Räikkönen pettyivät

Suomalaisista Valtteri Bottas oli aika-ajon neljäs ja Kimi Räikkönen viides. Bottas joutui kolmannen aika-ajosession alussa jarruttelemaan Verstappenin takia, mutta suomalaiskuski paransi lopussa ja jäi vain niukasti tallikaverinsa Hamiltonin vauhdista. Bottaksen ero kärkeen oli 0,470 sekuntia.
– En tiedä täsmälleen, mitä säännöt sanovat, mutta tuo tilanne Verstappenin kanssa pilasi kierrokseni. Silti koko viikonloppu on ollut positiivinen, Bottas sanoi.
Räikkönen hävisi tallikaverilleen Vettelille 0,750 sekuntia.
– Olipa heikko aika-ajo. En saanut aikaan yhtään kunnon kierrosta. Tein virheitä siellä täällä, Räikkönen totesi.

STT

Kuvat: