Veturitalli tarvitsee tilaa

0
Veturitalliin tarvitaan lisää varastotilaa, jotta teoksia voidaan siirrellä ja säilyttää turvallisesti.

Salon Veturitallissa on jälleen kerran esillä kansainvälisesti merkittävää valokuvataidetta. Elliot Erwittin retrospektiivi on jatkoa muun muassa Steve McCurryn ja pitkälti yli 30 000 kävijää vetäneelle Nick Brandtin näyttelylle.
Veturitalli on lunastanut paikkansa museokartalla, ja Salolle se on merkittävä kulttuurilaitos, jonka korkeasta tasosta on pidettävä huoli tulevaisuudessakin. Taidemuseolla on kehittämistoiveita, jotka kaupungin päättäjien on syytä ottaa vakavasti.

Salon taidemuseossa tehdään muutakin kuin järjestetään näyttelyitä. Museolla on esimerkiksi karttuva taidekokoelma, jonka teoksia on esillä vaihtuvasti julkisissa tiloissa.
Taidemuseon hallinnoimassa kokoelmassa on noin 2 300 teosta. Niistä yli 1 500 on kaupungin omistamia. Mukana ovat myös prosenttiperiaatteella julkisiin rakennuksiin hankitut ja varta vasten tehdyt taideteokset.
Taidemuseo huolehtii myös talletuskokoelmista. Suurin niistä on Taidemaalari Viljo Hurmeen säätiön kokoelma, jossa on muitakin kuin Hurmeen töitä.

Taidemuseon näyttelytiloina toimivat vanhat veturitallin pilttuut ja rakennuksen torni. Uudisosassa, niin kutsutussa varastosiivessä, säilytetään taidekokoelmia.
Veturitalli on myös tärkeä konserttipaikka. Musiikkiesitykset vaativat esityssalin lisäksi aputiloja, ja siipirakennus toimittaa myös niiden virkaa.
Näyttelyiden ja konserttien lisäksi Veturitallissa järjestetään jonkin verran muitakin tilaisuuksia.

Vaikka tilat ovat näyttelyvieraiden kannalta katsottuna erinomaiset, museolla on selviä laajennustarpeita. Varastotilaa tarvitaan lisää, jotta teoksia voidaan säilyttää ja siirrellä turvallisesti.
Kun vanha veturitalli muutettiin taidemuseoksi ja rakennusta laajennettiin, ei varauduttu siihen, että tilaa tarvitaan sekä vaihtuvien näyttelyiden välivarastoinnille että museon omille kokoelmille.
Lisätilojen tarve on kirjattu museon lähivuosien toiminta- ja taloussuunnitelmaan. Veturitalli avattiin vuonna 1998, ja se täyttää 20 vuotta ensi syksynä. Tasakymmeniä juhlistaisi hienosti päätös käynnistää laajennusosan suunnittelu.