Kahdet joulumarkkinat pitävät välivuoden Salossa

0
Yrittäjä Wilma Patomäki sanoo, että tänä vuonna Rikalanmäellä juhlitaan itsenäisyyttä vapaapäivällä ja ensi vuonna joulumarkkinat tuodaan takaisin uudistettuna. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Kahdet joulumarkkinat jäävät tältä vuodelta väliin Salossa. Halikon Rikalanmäen perinteisiä itsenäisyyspäivän aikoihin olleita joulumarkkinoita sekä tästä noin viikon päästä pidettyä Salon Wanhan ajan joulutoria ei järjestetä tänä vuonna.
Kumpikin tapahtuma aikoo pitää välivuoden ja uudistua seuraavaksi kerraksi.
Soroptimistien järjestämään Salon Wanhan ajan joulutoriin ei ollut helppo löytää myyjiä.
– Meille tuli pieni väsymys, Salon soroptimistien presidentti Päivi Ihamäki kuvailee.
Rikalanmäellä joulumarkkinoiden taukoon on eri syitä.
– Minulle on tapahtunut niin paljon henkilökohtaisella tasolla, minkä lisäksi tänä vuonna on Suomen satavuotisjuhlat, perustelee Rikalanmäen omistaja ja Rikalanmäki Antiikkiverstas.com -yrittäjä Wilma Patomäki.
Hän sanoo, että tämän takia Rikalanmäellä juhlitaan itsenäisyyttä vapaapäivällä, mutta joululounaita ja pikkujouluja voi tilata ihan normaalisti.