Palloliiton puheenjohtajakisa jyrähti käyntiin: KuPS-moguli Ari Lahti ja vihreiden ex-puheenjohtaja Ville Niinistö ilmoittautuivat ehdokkaiksi

0

Suomen Palloliiton puheenjohtajakisa lähti perjantaina kunnolla vauhtiin. Ehdokkuutensa puheenjohtajaksi julkistivat sekä tuoreen SM-hopeamitalistin Kuopion Palloseuran pääomistaja Ari Lahti että vihreiden kansanedustaja ja entinen puheenjohtaja Ville Niinistö.
Lahti ilmoitti asiasta Twitterissä. 54-vuotias pankkiiri ja jalkapallopomo kertoi haluavansa kehittää suomalaista jalkapalloa ja vastaavansa siksi myönteisesti lukuisiin pyyntöihin.
Myös avoimella kirjeellä ehdokkuudestaan ilmoittanut Niinistö kertoi saaneensa pyyntöjä hakea puheenjohtajaksi. Palloliiton tulevaa puheenjohtajaa kartoittanut työryhmä oli lähestynyt sekä Lahtea että Niinistöä.
Lahti kertoi STT:lle, että päätöstä piti hieman kypsytellä, mutta kovin vaikea se ei sinänsä ollut.
– Minulla on palava halu tehdä töitä suomalaisen jalkapallon eteen. Jalkapallo pitää mielestäni Suomessa nostaa siihen asemaan, mikä sille aidosti kuuluu. Jalkapallo on harrastajamääriltään Suomen suurin laji ja kansainvälisesti ykköslaji. Suomessa se ei sitä vielä ole, mutta sitä kohti olen ollut työtä tekemässä jo pitkään, Lahti kertoi.
Nuorena jalkapalloa harrastanut Niinistö, 41, sanoi olevansa mahdollisuudesta todella innostunut.
– Aivan kuin pikkupoikana olin innostunut futiskentällä tuomarin puhaltaessa pilliin pelin alkamisen merkiksi. Jo kysytyksi tuleminen on suuri kunnia kaarinalaisen juniorijalkapallon kasvattamalle, Niinistö kirjoitti.

Niinistö lähtisi tehtävään täysillä

Sekä Lahti että Niinistö kertovat haluavansa tukea Palloliitossa käynnissä olevaa rakennemuutosta.
– Haluan olla modernisoimassa Palloliiton toimintaa kohti tulevaisuuden menestystä, niin kilpailullisesti kuin kansanliikkeenäkin. Uskon, että kokemukseni johtajana ja muutosprosessien läpiviemisessä voi auttaa Palloliittoa toteuttamaan tämän uudistuksen onnistuneesti, Niinistö kertoi.
Niinistö sanoi, ettei hänellä ole tapana hakea tehtäviin, joihin ei ole tosissaan sitoutumassa.
– Olen valmis käyttämään merkittävästi aikaani Palloliiton toiminnan kehittämiseen ja Suomi-futiksen menestyksen eteen. Haluan olla koko jalkapalloväkeä kuunteleva puheenjohtaja.
Niinistön setä Sauli Niinistö toimi Palloliiton puheenjohtajana 2009-2012.

Lahti: Lisää resursseja

Lahdella on laaja tausta yritysmaailmasta, ja hän uskookin voivansa tuoda suomalaiseen jalkapalloon paljon kaivattuja lisäresursseja.
– Palloliitolla on resurssien hankinnassa olennainen rooli, ja siinä tarvitaan vähän uudenlaista lähestymiskulmaa elinkeinoelämän suuntaan, Lahti sanoi.
– Elinkeinoelämän luottamus Palloliittoon täytyy palauttaa. Uskon, että siinä minulla on hyviä näyttöjä ja mahdollisuuksia.
Jalkapallotoiminnassa Lahti on ollut mukana vuodesta 1995. KuPSin pääomistaja hänestä tuli 2006, jolloin hän pelasti sijoituksellaan konkurssin partaalla keikkuneen yhtiön. Lahti toimii nykyään myös Veikkausliigan hallituksen puheenjohtajana.
Lahti oli ehdolla Palloliiton puheenjohtajaksi jo 2012, mutta hävisi tuolloin äänestyksen Pertti Alajalle.
Alaja valittiin jatkokaudelle ilman vastaehdokkaita 2016, mutta hän kuoli syöpään elokuussa. Puheenjohtajana on toiminut väliaikaisesti varapuheenjohtaja Markku Lehtola, joka on kuitenkin ilmoittanut vetäytyvänsä puheenjohtajistosta.
Puheenjohtaja valitaan ylimääräisessä liittokokouksessa 20. tammikuuta.

https://twitter.com/ari_lahti

STT

Kuvat: