EU haastaa oikeuteen pakolaiskiintiötä vastaan niskoittelevat Unkarin, Tshekin ja Puolan

0

EU-komissio haastaa oikeuteen unionin sisäistä pakolaisten siirtojärjestelmää vastaan niskoittelevat Tshekin, Unkarin ja Puolan.
Komissio ilmoitti asiasta tiedotteessa torstaina.
EU loi vuoden 2015 pakolaiskriisin ollessa kuumimmillaan taakanjakojärjestelyn, jonka mukaan 160 000 ihmistä siirrettäisiin tasaisemmin eri EU-maihin.
Järjestelyllä pyrittiin helpottamaan tilannetta Kreikassa ja Italiassa, jonne suurin osa siirtolaisista oli saapunut.
Suomi vastasi EU:n pyyntöön heti ohjelman alussa ja on ottanut lähes lupaamansa määrän, noin 2 000 ihmistä.
Kolme Itä-Euroopan maata eivät ole edelleenkään ottaneet vastaan ainuttakaan ihmistä siirtosuunnitelman mukaisesti.
Maiden mukaan kiintiöt ovat Brysselin pyrkimys rajoittaa kansallista itsemääräämisoikeutta.
EU aloitti vastatoimet kolmea Itä-Euroopan maata vastaan jo kesäkuussa, ja varoitti viime viikolla, että asia etenee oikeuteen asti.
Odotettavissa on, että mikäli maat eivät lopulta noudata Euroopan oikeustuomioistuimen päätöstä, niille langetetaan tuntuvat sakot.
Riita taakanjaosta on vaikeuttanut EU:n turvapaikkajärjestelmän uudistamista. EU-johtajien on määrä keskustella asiasta EU-kokouksessa Brysselissä ensi viikolla.

EU-komissio koventaa suhtautumistaan Unkariin

EU-komissio koventaa suhtautumistaan Unkarin kansalaisoikeuksien rajoittamiseen ja haastaa maan EU-tuomioistuimeen.
Komissio ilmoitti torstaina useammasta tapauksesta, jotka etenevät oikeuteen.
Unkarin osalta huoli kohdistuu niin korkeakoululakiin, kansalaisjärjestöjen uusiin velvoitteisiin kuin päätökseen olla ottamatta turvapaikanhakijoita EU:n sisäisinä siirtoina.
Unkari on rajoittamassa ulkomaalaisten yliopistojen toimintaa, mikä voisi johtaa Keski-Euroopan yliopiston (CEU) sulkemiseen Budapestissa. Yliopiston on perustanut unkarilais-amerikkalainen suursijoittaja George Soros, jota pääministeri Viktor Orban on syyttänyt ”hyökkäämisestä Unkaria vastaan”.
EU:n lainsäädännön vastaiseksi on arvioitu myös laki, joka määrää kansalaisjärjestöt ilmoittamaan ulkomailta saadusta rahoituksesta.
Komissio aloitti Unkaria vastaan jo keväällä rikkomusmenettelyitä, joiden viimeinen vaihe tuomioistuin on. Maa vedetään oikeuteen, koska se ei ole neuvotteluissa tullut EU:ta vastaan.

STT

Kuvat:

Jätä kommentti

Ole ensimmäinen kommentoija

wpDiscuz