Independent: Lavrov ja Britannian Johnson sekä riitaisia että sovinnollisia Moskovassa

0

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja hänen brittiläinen virkaveljensä Boris Johnson sekä riitelivät että hakivat yhteistä maaperää tavatessaan Moskovassa, kertoo The Independent.
Lavrov arvosteli Johnsonia tämän suorapuheisista hyökkäyksistä Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia vastaan. Lavrov sanoi, että maakaksikon suhteet ovat aallonpohjassa, mutta korosti sen jälkeen, että erimielisyydet tulisi ratkoa kasvotusten, ei julkisuudessa.
Lavrov myös sanoi, että hän haluaa Johnsonin vierailun johtavan ”käytännön askeliin” Venäjän ja Britannian välien parantamisessa.
Johnson puolestaan varoitti, että Britannia on valmis ja kykenevä tekemään kostoksi kyberiskuja, jos Venäjän hakkerit jatkavat muun muassa länsimaiden vaalien häirintää.
Johnson kuitenkin painotti niin ikään, että Venäjän ja Britannian on tehtävä yhteistyötä globaalin turvallisuuden eteen. Hän arvioi, että maat voivat löytää toisensa esimerkiksi Iraniin, Pohjois-Koreaan ja Syyriaan liittyvissä kysymyksissä.

Litvinenkon murha hiertänyt

Tämä oli ensi kerta viiteen vuoteen, kun Britannian ulkoministeri saapui viralliselle vierailulle Venäjälle.
Huhtikuussa Johnson peruutti Moskovan-vierailunsa viime hetkellä, koska Venäjä tuki Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallintoa.
Britannian ja Venäjän välit viilenivät huomattavasti sen jälkeen, kun Britannia yritti saada syytteeseen Aleksandr Litvinenkon vuonna 2006 tapahtuneesta murhasta epäiltyjä venäläisiä. Kremlin kriitikko ja Venäjän entinen vakoilija Litvinenko kuoli Lontoossa säteilymyrkytykseen.
Britannia on myös puoltanut voimakkaasti Venäjän vastaisia pakotteita. Ne määrättiin Venäjälle Itä-Ukrainan separatistien tukemisesta ja maan liitettyä Ukrainalle kuuluneen Krimin alueeseensa.


Korjattu aiempaa uutista: AFP täsmentää, että Johnson on ensimmäinen Britannian ulkoministeri Venäjällä viiteen vuoteen.

http://www.independent.co.uk/news/uk/politics/boris-johnson-russia-sergei-lavrov-moscow-visit-putin-foreign-minister-ukraine-uk-a8124021.html

STT

Kuvat: