Kansanedustaja Veera Ruoho teki rikosilmoituksen Teuvo Hakkaraisesta – puhemies moittii Hakkaraisen kännikäytöstä erittäin törkeäksi

3

Perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen käytös eduskunnassa tuomittiin tiistaina usealta rintamalta. Hakkarainen oli ollut humalassa, kun eduskunnassa vietettiin viime torstaina perussuomalaisten pikkujouluja.
Hakkarainen oli ottanut kokoomuksen kansanedustajan Veera Ruohon niskalenkkiin eduskunnan kahvilassa ja suudellut tätä väkisin, kun Ruoho oli poistunut täysistunnosta tauolle. Hakkaraisen kerrottiin myös häiriköineen sinisten ryhmähuoneessa.
Ruoho kertoi Twitterissä tehneensä Hakkaraisesta rikosilmoituksen.
– Tällaisen päätöksen olen tehnyt. Tämä on ihan selvä asia, niin monet naiset kärsivät tällaisesta, Ruoho sanoi STT:lle eduskunnassa.
Ruoho kertoi keskustelleensa tapauksesta puhelimessa Hakkaraisen kanssa. Hakkarainen oli pyytänyt käytöstään anteeksi. Ruohon mukaan hänen ja Hakkaraisen välit ovat tapahtuneesta huolimatta hyvät. Molemmat kuuluivat perussuomalaisten eduskuntaryhmään vielä ennen viime kesää.
Ruoho painotti, että Hakkaraisen anteeksipyyntö ja rikosilmoitus ovat kaksi eri asiaa.
– En yhdistäisi näitä kahta asiaa toisiinsa. Anteeksipyynnön vastaanottaminen ja hyväksyminen ja rikoksesta vastuuseen saattaminen ovat eri asioita.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen arvioi Iltalehdelle, että tapauksesta olisi pitänyt aloittaa joka tapauksessa esitutkinta yleisen edun nimissä. Ruohon mukaan professori oli tullut samaan lopputulemaan kuin hänen aviomiehensä. Ruoho ei alun perin aikonut tehdä rikosilmoitusta ja toivoi, ettei asia tule julkisuuteen.
– Puolisoni oli sitä mieltä, että sellainen pitää tehdä, Ruoho sanoi.
Puolison mukaan yleinen etu vaatii rikosilmoitusta, koska häirintä tapahtui eduskunnassa täysistunnon ollessa käynnissä ja osapuolet ovat kansanedustajia.

”Kansan mies kompastuu ja kaatuu”

Eduskunnan puhemies Maria Lohela (sin.) antoi Hakkaraiselle huomautuksen. Lohela piti käyttäytymistä edustajakollegaa kohtaan erittäin törkeänä ja erittäin moitittavana. Puhemies huomautti, että kansanedustajan tulee käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti.
Perussuomalainen eduskuntaryhmä ja puolue esittävät pahoittelunsa Ruoholle. Hakkarainen sai puolestaan eduskuntaryhmältään vakavan varoituksen. Hän luopuu itse puolueen toisen varapuheenjohtajan tehtävästä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä totesi kannanotossaan, että humalatila ja sen aiheuttama arvostelukyvyn puute eivät ole puolustus.
– Mikäli henkilö ei kykene päihtyneenä hallitsemaan käyttäytymistään, hänen ei pidä päihtyä, ryhmä totesi.
Ryhmä muistutti Hakkaraista, että vastaavan käytöksen toistuessa seuraava askel on ryhmästä erottaminen. Perussuomalainen puolue päättää Hakkaraiseen kohdistuvista kurinpitotoimista omien sääntöjensä ja aikataulujensa puitteissa.
Hakkaraisella on kansanedustajan uransa aikana ollut aiemminkin ongelmia alkoholin vuoksi. Keväällä 2012 hänen kerrottiin hakeutuvan hoitoon alkoholiriippuvuuden takia.
Hakkarainen itse on pahoitellut käytöstään Facebookissa ja myöntänyt, ettei hänen toimintansa ollut asiallista.
– Olen pahoillani kaikesta tapahtuneesta. Minulle ei käy viina – ei tipan tippaa, hän kirjoitti.
Tiistaina iltapäivällä hän julkaisi päivityksen, jossa ilmoitti sulkevansa Facebook-tilinsä.
– Kansan mies kompastuu ja kaatuu, mutta nousee jälleen. Hyvää joulua! hän kirjoitti.

https://twitter.com/VeeraRuoho
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201712192200615244_pi.shtml
https://www.facebook.com/teuvo.hakkarainen.3

STT

Kuvat:

Hakkaraisen pitäisi viimeistään tämän jälkeen panna korkki pysyvästi kiinni. Hän ei selvästikään hallitse käyttäytymistään itse kohtuulliseksi määrittelemänsä ja näin nauttimansa alkoholin vaikutuksen alaisena. Jos siihen ei kykene, vähättelee tai ei tunnusta olemassa olevaa ongelmaa, kannattaa jättää eduskuntatyö ja siirtyä takaisin sahahommiin. Ei sekään vaaratonta ole, sillä siellä ei ole pelkästään maine vaarassa; siellä on myös sormet vaaravyöhykkeessä. Nyt on vasta maine mennyt, mutta sormet tallella.

Teuvolle ( vrt. Jungner ) käy kaikki kunhan on kaksi jalkaa, vaikka tikapuut.

Hakkarainen on kansan edustaja, millainen kansa, sellaiset edustajat.

Lain laatijaksi äänestetty, joka hyväksyy uuden alkoholilain ja tekee lakia sukupuolisesta häirinnästä. Esimerkillinen.