Oman kylän ylpeydet osa 10/10: Liipolan Hasek on Suomen lätkä-äijä numero yksi

0
Pasi Nurminen valmentaa samalla tyylillä kuin aikoinaan pelasi - aina täysillä. Kuva: Turun Sanomat/Lennart Holmberg.

Soitin huhtikuussa 2011 SM-liigan finaalien aattona muutamalle valtakunnan kiekkovaikuttajille ja kysyin, kumpi voittaa Suomen mestaruuden, HIFK vai Blues ja miksi näin pääsee käymään.

Halusin ehdottomasti kuulla A-maajoukkueen silloisen apuvalmentajan ja entisen NHL-maalivahdin Pasi Nurmisen mielipiteen asiaan.
– Haloo, maajoukkueleiriltä ilmeisesti kesken päiväunien herätetty Nurminen murahtaa luuriin.

Esitettyäni kysymykseni Nurminen on hetken hiljaa ja toteaa tyhjentävästi.

– Ei tuollaiseen kysymykseen voi vastata. Tää on ihan viiskyt-viiskyt-tilanne. Eikä mun ole pakko valita kumpaakaan.

Nurminen kuittasi gallupkysymyksen noin kolmessa sekunnissa. Edellinen haastateltava Sami Kapanen, entinen NHL-pelaaja hänkin, oli luritellut menemään toista minuuttia pelkästään HIFK:n Lennart Petrellin merkityksestä koko sarjan kannalta.

Reilun kuukauden kuluttua Suomi juhli kiekkohistoriansa toista maailmanmestaruutta. Nurminen tuli lentokoneesta ulos toisen apuvalmentajan Petri Matikaisen taluttamana. Valkoisen kauluspaidan rintataskusta paistoi ruskea nuuskaklunssi.

Nurminen vapautui hetkeksi toisen apuvalmentajan Petri Matikaisen otteesta ja syöksyi pää edellä Helsinki-Vantaan kiitoradalle laskettuun MM-pokaaliin. Kumpikin selvisi tilanteesta kolhulla.

Valitettavasti Nurminen tullaan muistamaan parhaiten juuri tuosta syöksystä. Ei auta, vaikka hän oli ehtinyt urallaan syöksyä kiekkojen tielle sellaisissa kaukaloissa, joihin hänellä ei kaiken järjen ja todennäköisyyksien mukaan olisi pitänyt olla mitään asiaa.

Suomalaisen jääkiekon ”sankaritarinat” on liian usein kuorrutettu ryyppyputken päätteeksi oksennetulla sappinesteellä. Nämä äijätarinat jättävät varjoonsa tepponummiset, jerelehtiset ja mikkokoivut, jotka ovat saavuttaneet asemansa kiekkotaivaan kirkkaimpina tähtinä nöyrän luterilaisella työasenteella.

On ymmärrettävää, että kiekkokansa janoaa äijämäisyyttä, onhan jääkiekko lajeista se äijämäisin. Mutta suomalaisen jääkiekon merkittävimmässä äijätarinassa pääosaa ei esitä Jere Karalahti, Matti Hagman tai Marko Jantunen, vaan Pasi Nurminen – Liipolan Hasek.

Lahden pahamaineisessa lähiössä Liipolassa kasvaneesta Nurmisesta riittää legendoja ja huhuja. Viinaa ja huumeita, tappeluita ja vandalismia. Levottoman nuoren levotonta elämää. Joidenkin Nurmisen kavereiden osalta jopa niin levotonta, että loppusijoituspaikaksi on jo määrätty joko hautausmaa tai vankila.

Nurmisen pelastukseksi koitui jääkiekko.

Nurminen ei ollut lapsitähti. Hän pelasi vielä parikymppisenä silloista I divisioonaa Imatran Ketterässä. Liigadebyytin hän teki vasta 22-vuotiaana Hämeenlinnan Pallokerhossa.
Samoihin aikoihin maalivahdit olivat entistä suurempia ja niin sanottu perhostyyli alkoi yleistyä. Maalivahtien pelaaminen perustui yhä enemmän passiiviseen peittämiseen kuin aktiiviseen torjumiseen ja liikkumiseen.

Ajoittain jopa yliaggressiivisella tyylillä torjunut 179-senttinen Nurminen ui tässä(kin) asiassa vastavirtaan. Ei siis ihme, että Nurmista alettiin pian kutsua ylipelaamisestaan tutun tshekkiläisen kumiukkolegenda Dominik Hasekin mukaan.

Muistan elävästi tilanteen TPS–HPK-ottelusta kaudelta 1998–1999. TPS jauhoi ylivoimalla vetopaikan siniviivalle. Nurminen loikkasi maskimiesten välistä torjunta-asentoon ja kauhoi laukauksen räpyläänsä. TPS:n maskimiehet jäivät ihmettelemään Nurmisen taakse maalivahdin alueelle, että mistä perkeleen välistä se loikkasi.

Tulisieluisen Nurmisen tie vei Hämeenlinnasta huomattavasti kirkkaampiin valoihin Jokereihin. Kaudella 1999–2000 Nurminen oli suurin yksittäinen syy Jokerien finaalipaikkaan. Huippukausi toi myös paikan maajoukkueessa. Toinen huippukausi taas tiesi NHL-sopimusta Atlanta Trashersiin.

Ensimmäisellä NHL-kaudella Nurminen pelasi vain yhdeksän ottelua Atlantassa, mutta näytöt farmisarja AHL:ssä olivat vakuuttavat. Pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Nurminen torjui Chicago Wolvesin AHL:n mestariksi.

Seuraavalla kaudella hänestä tuli ensimmäinen suomalainen NHL-seuran ykkösmaalivahti. Kausien 2002–2004 aikana Nurminen pelasi reilusti yli puolet Atlantan otteluista.

Kevään 2003 MM-kotikisojen unohtumattomassa puolivälieräottelussa Ruotsia vastaan Suomen maalilla aloitti NHL-seura Florida Panthersin kakkosmaalivahti Jani Hurme. Nurminen vaihdettiin maalille kolmanteen erään, kun Ruotsi oli kaventanut Suomen 5–1-johdon 5–4:ään. Nurminen ei pystynyt estämään Ruotsin nousua 5–6-voittoon. Tuo ottelu jäi Nurmisen viimeiseksi arvokisaotteluksi.

Jos oli Nurmisen nousu I divisioonasta NHL:ään kaikessa hollywoodmaisuudessaan nopea, niin nopea oli myös hänen uransa huipulla.

NHL-kausi 2004–2005 jäi pelaamatta työsulun vuoksi ja Nurminen siirtyi pariksi kuukaudeksi kotikaupunkinsa Pelicansin maalille. Sieltä tie vei verotussyistä Malmö Redhawksiin, jossa tapahtui toinen Nurmisen uran mieleenjääneistä kännisekoiluista.

Aftonbladetin mukaan Nurminen oli paluumatkalla vieraspelistä juonut pullon viinaa ja hypännyt kotihallin edessä linja-auton rattiin. Matka päättyi muutaman kymmenen metrin päästä jäähallin seinään. Nurminen ja seura kiistivät kännitörmäilyn, eikä asia edennyt poliisille, koska Nurminen maksoi tiettävästi linja-autoon tulleet vahingot omasta pussistaan.

Malmö jäi Nurmisen pelaajauran päätöspysäkiksi. Hän joutui lopettamaan lyhyeksi jääneen ammattilaisuransa vakavaan polvivammaan vain 29-vuotiaana.

Pian uran päättymisen jälkeen Nurminen päätti antaa takaisin kotikaupunkinsa kiekkoylpeydelle ja lähti mukaan seuran pelastusoperaatioon. Nurmisesta tuli Pelicansin suurin omistaja ja maalivahtivalmentaja.

Nurmisen omistuksessa Pelicans ei ainoastaan vakiinnuttanut asemaansa liigajoukkueena, vaan ylsi useana kautena pudotuspeleihin, keväällä 2012 aina finaaleihin asti. Siinä sivussa Nurminen kouli jo menetettyjen lupausten joukkoon viskatusta divarijyrä Antti Niemestä NHL-maalivahdin, joka voitti ensimmäisenä suomalaisena maalivahtina Stanley Cupin.

Nurminen piipahti apuvalmentajana KHL-seura Avangard Omskissa ja entisessä seurassaan Jokereissa ennen paluutaan Pelicansin valmennusryhmään, jossa hän on tällä hetkellä Petri Matikaisen apuvalmentajana. Nurminen ehti tulla tunnetuksi myös värikkäänä jääkiekkokommentaattorina niin Ylellä kuin Maikkarilla.

Vaikka Nurmisen uraan on mahtunut lukuisia alkoholin marinoimia kohuotsikoita, hänen merkitystään lahtelaiselle jääkiekkoilulle on mahdotonta aliarvioida. Keväällä 2016 Nurmisesta tuli Lahden Pelicans Oy:n enemmistöomistaja ja nykyään hänen omistusosuutensa on jo kaksi kolmasosaa.

Nurminen oli ja on edelleen lätkäjätkien luvatussa maassa lätkä-äijä numero yksi.

Ja ennen kaikkea varsinainen oman kylän ylpeys.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat, IS Veikkaaja (nyk. Urheilulehti).

Salkkari esitteli juttusarjassa urheilijoita, joiden lempinimi on tehnyt suomalaisesta kunnasta, kaupungista tai kaupunginosasta tunnetun.

Aikaisemmat osat:

Osa 9/10: Fredrik Smulter – Maalahden Superhurri

Osa 8/10: Ville Ritola – Peräseinäjoen Susi

Osa 7/10: Jukka Hentunen – Joroisten Härkä

Osa 6/10: Sasu Salin – Malmin Roskisdyykkari

Osa 5/10: Mika Halvari – Kemin Keiju

Osa 4/10: Olli Mäki – Kokkolan Leipuri

Osa 3/10: Teemu Tainio – Tornion Terrieri

Osa 2/10: Jarkko Immonen – Rantasalmen Sulttaani

Osa 1/10: Jorma Kinnunen – Äänekosken Pikkujättiläinen