Puunkorjuu on nyt hankalaa märkyyden vuoksi – sahoilla jo tuotantovaikeuksia puupulan takia

0
Koskelainen rekkakuski Antti Virolainen muistuttaa, että liukkauden kanssa kyllä pärjätään, kun on ketjut ja hiekkaa, mutta pehmeille teille ei voida mitään. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Vetiset tierungot ja märät metsänpohjat vaikeuttavat jo puunkorjuuta metsistä.

Sahateollisuudessa on ollut jopa vaikeuksia tuotannossa, koska puutavaraa ei ole saatu sahalle, mutta Koskella sijaitseva Westas Groupin saha ei ole joutunut rajoittamaan tuotantoaan.

– Ei ainakaan toistaiseksi. Sahaamme mäntyä ja kuusta, joiden jaksotuksella ja aikataulutuksella on pärjätty, kertoo toimitusjohtaja Pekka Kopra. Hän kuitenkin toivoo, että ennen joulua perjantaina alkaneen talviloman jälkeen töihin palatessa eli ensi vuoden alkupuolella, sää olisi muuttunut talvisemmaksi.

Kopra on mukana myös toisessa sahayhtiössä, Versowoodissa. Hän sanoo, että yhden Versowoodin sahan tuotantoa on jouduttu rajoittamaan, koska saha käyttää vain kuusta.

– Kuusta on ollut vaikeampi saada, hän selittää.

Toistaiseksi Westaksen puunostajat ovat löytäneet metsänmyyjiä, joiden metsistä puuta on päästy hakkaamaan ja myös ajamaan. Pitkään kestäneet ja tavallista runsaammat sateet koettelevat kuitenkin Salon seutua, jossa on muuten totuttu leutoihin talviin.

– Nyt on kyllä ollut poikkeuksellisen märkää, myöntää KiiKisSuon (Kiikala, Kisko, Suomusjärvi) metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Juhani Suni.

Hän sanoo, että puunkorjuu on vaikeuttanut myös metsänhoitoyhdistyksen oman metsätyökoneen käyttöä. Katkoksia hakkuisiin on tullut.

Suni sanoo, että myös talvet pakkasineen kestävät nykyään vähemmän aikaa. Tämäkin hankaloittaa puunkorjuuta, joka nykyisin on ympärivuotista.

 

Jätä kommentti

Ole ensimmäinen kommentoija