Suurkaupungit kiristävät turvatoimiaan uudenvuoden juhlien lähestyessä

0

Maailman suurkaupungit kiristävät turvatoimiaan uudenvuoden juhlinnan ajaksi. Poliisipartioita, tiesulkuja ja muita turvatoimia lisätään keskeisille juhlapaikoille eri puolilla maailmaa. Turvatoimia kiristämällä varaudutaan muun muassa mahdollisiin terrori-iskuihin.
Esimerkiksi Yhdysvaltain New Yorkissa uuttavuotta vastaanottamaan odotetaan yli kahta miljoonaa juhlijaa. Australian Sydneyssä vuoden vaihtumista juhlitaan arviolta yli miljoonan ihmisen voimin, ja Lontoossa juhlijoita odotetaan puistoihin, kaduille ja ravintoloihin satoja tuhansia.
Niin New Yorkissa, Sydneyssä kuin Lontoossa aseistettuja poliiseja partioi uutenavuotena tavallista enemmän. Paikallisviranomaisten mukaan tiedossa ei kuitenkaan ole suoraa uhkaa tiettyä kaupunkia kohtaan.

New Yorkin juhlia turvaavat tarkka-ampujat

New Yorkissa uudenvuoden turvatoimet ovat ennenäkemättömän tiukat, uutisoi ABC News. Tavanomaisten tiesulkujen ja poliisin lisäpartioiden ohella kaupungissa lisätään muun muassa parkkihallien valvontaa ja raskaiden kulkuneuvojen vuokrauksen tarkkailua.
Juhlintaa turvataan lisäksi muun muassa laukkutarkastuksin, poliisin koirapartioin ja tarkka-ampujin, kertoo NBC News. Times Squaren jokaiseen hotelliin asetetaan poliisitiimejä, jotka pitävät yhteyttä toisiinsa.
New Yorkin juhlallisuuksia turvaavia poliiseja on myös koulutettu toimimaan mahdollisissa itsemurhaiskutilanteissa.
New Yorkin ohella turvatoimia kiristetään suurkaupungeissa ympäri Yhdysvaltoja. San Franciscon viranomaiset panostavat muiden turvatoimien lisäksi viestintään ja ovat avanneet tekstiviestipalvelun, joka välittää juhlijoille turvallisuuteen liittyvää tietoa reaaliajassa.
Kaupunkien turvatoimiin ovat vaikuttaneet muun muassa Las Vegasissa lokakuussa tapahtunut joukkosurma, jossa ampuja tulitti konserttiyleisöä hotellin ikkunasta.

Sydneyläisiä kehotetaan ”elämään normaalisti” poliisipartioiden keskellä

Sydneyssä vuodenvaihteen odotus näkyy puoliautomaattiasein varustettujen poliisipartioiden ilmestymisenä katukuvaan ja poikkeuksellisina liikennejärjestelyinä. Uuden Etelä-Walesin osavaltion paikallisviranomaisten mukaan varotoimien ei ole tarkoitus ”latistaa juhlatunnelmaa” ja kaupunkilaisia kehotetaan ”viettämään normaalia elämää”, SBS uutisoi.
Australian toiseksi suurimmassa kaupungissa Melbournessa on uudenvuodenjuhlinnan aikaan käytössä uusi hälytysjärjestelmä. Eri puolille kaupunkia on asennettu 65 kovaäänistä, joilla ihmisiä voidaan varoittaa esimerkiksi mahdollisen terrori-iskun sattuessa.
Melbournessa on tänä vuonna tapahtunut kaksi joukkoyliajoa, toinen tammikuussa ja toinen joulukuussa. Molemmissa tapauksissa kuljettaja ajoi tahallaan väkijoukkoon kaupungin keskustassa. Kummankaan teon ei ole katsottu kytkeytyneen terrorismiin.

http://abcnews.go.com/US/unprecedented-security-precautions-expected-times-square-years-eve/story?id=52010389
https://www.nbcnews.com/news/us-news/dogs-snipers-bag-checks-nyc-plans-keep-time-square-revelers-n833261
https://www.sbs.com.au/news/riot-squad-and-semi-automatics-how-police-plan-to-protect-sydney-on-new-year-s-eve

STT

Kuvat: