Toista kierrosta tuskin tarvitaan

0
Paavo Väyrynen signeerasi kirjojaan kampanjakiertueella Salossa viime perjantaina.

Presidentti Sauli Niinistön kannatus vain kasvaa, kun presidentinvaalit etenevät kohti loppusuoraa. Helsingin Sanomien tuoreen gallupin mukaan Niinistön kannatus on nyt 70 prosenttia, kun se kuukautta aikaisemmin oli 67 prosenttia.
Uudessa mittauksessa on ensimmäistä kertaa mukana myös Paavo Väyrynen, joka on Niinistön tavoin kansalaisliikkeen asettama ehdokas. Väyrynen aloitti vaalikampanjansa joulukuussa.

Ainakaan heti alkuun politiikan konkari ei räjäyttänyt kannatuslukuja sekaisin.
Yhden tavoitteen Paavo Väyrynen saavutti kuitenkin heti. Hänelle on varmasti tärkeää, että kannatus nousee ohi keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen. HS-gallupissa Väyrysen kannatus oli kolme ja Vanhasen kaksi prosenttia. Ero on tosin pieni ja jää tutkimuksen virhemarginaaliin, joka on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.
Väyrynen tuo vaalitaisteluun lisää jännitettä ja toivottavasti myös kiinnostavuutta. Väyrynen pystyy haastamaan presidentti Sauli Niinistöä toisella tavalla kuin muut ehdokkaat. Tästä voi nousta vielä kiinnostavia keskusteluja, joita kansalla on lupa vaalitaistelulta odottaa.

Vaaliasetelmat ovat säilyneet ennallaan. Niinistö on ylivoimaisessa johdossa, ja kakkossijassa on vahvimmin kiinni vihreiden Pekka Haavisto 11 prosentin kannatuksella. Tosin Haaviston kannatus tipahti hieman kuukauden takaisesta.
Muut ehdokkaat jäävät kauas taakse. Tilanne on Niinistön haastajien kannalta vaikea, kun oman puolueen kannattajista suuri osa seisoo Niinistön takana.
Kakkossijalle pyrkivät Haaviston lisäksi ainakin hyvin näkyvyyttä tenteissä saanut perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen, jonka kampanjavauhtia ei pidä vähätellä.

Presidentinvaalien kiinnostavin kysymys on näillä kannatusluvuilla se, tarvitaanko toista kierrosta lainkaan. Sauli Niinistön kannatus on pysynyt korkealla koko loppusyksyn.
Toinen kierros edellyttää, että muiden puolueiden kenttäväki lähtee selkeämmin oman ehdokkaan taakse. Kannatusluvut eivät ainakaan vielä kerro tällaisesta muutoksesta.