Varsinais-Suomessa ei hätäillä nuohouksen vapauttamista

1
Kiikalan ja Suomusjärven piirinuohooja Marko Kylänlahti on jo varautunut mahdolliseen muutokseen nuohousalalla. Hän on hankkinut lisäosaamista lähellä nykyistä työtään olevilta aloilta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Varsinais-Suomessa ollaan pitäydytty toistaiseksi vanhassa piirinuohousjärjestelmässä. Näin ollen pelastuslaitos järjestää nuohoustoimen, jonka se myös kilpailuttaa.
Osassa maata pelastuslaitokset ovat luopuneet järjestämisvastuusta ja vapauttaneet nuohouksen kilpailulle.
– Seuraamme tilannetta, miten asia muualla Suomessa kehittyy, sanoo riskienhallintapäällikkö Petri Tassila Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Jos asia etenee vyörymällä, Varsinais-Suomi ei Tassilan mukaan aio jäädä viimeiseksi nurkkaukseksi, jossa on piirinuohousjärjestelmä. Nyt tämä järjestelmä on käytössä suurimmassa osassa maata.
Sisäministeriössä on jo vuosia valmisteltu pelastuslain muuttamista niin, että alueen pelastustoimelta poistuisi velvoite huolehtia nuohouspalvelujen järjestämisestä. Käytännössä muutos tarkoittaisi piirinuohousjärjestelmästä luopumista.

Ari peltosalo

Eli selkokielellä sanottuna, jos homma toimii niin Ministeriö puuttuu siihen. Pistetään pakka sekaisin niin heille riittää hommia. Ei varmaan kauheesti ole tulevaisuudessa näihin hommiin tunkua, kun ajetaan vaan kaikki kravatti/puku uralle.