Presidentinvaalien asetelmat ennallaan

2
Presidentinvaaliehdokkaat Nils Torvalds, Tuula Haatainen, Paavo Väyrynen ja Pekka Haavisto Ylen vaalitentissä joulukuussa. Vaalikeskustelu on ollut laimeaa.

Presidentinvaalien asetelmat eivät ole muuttuneet, kun vaalitaistelu kaartaa loppusuoralle. Taistelu on tosin liian vahva ilmaisu, sillä todellista kamppailua ei olla ainakaan vielä nähty.
Rauhallisuutta selittää asetelma. Istuvan presidentin Sauli Niinistön kannatus on niin suuri, että jännittävin kysymys on edelleen, tarvitaanko toista kierrosta lainkaan.
Tällä hetkellä näyttää, että toista kierrosta tuskin tulee, jos mitään yllättävää ei tapahdu.

Yle julkaisi uusimman kyselyn tulokset tammikuun alussa, ja sen mukaan Niinistöä äänestäisi 72 prosenttia. Kannatus putosi kahdeksan prosenttiyksikköä marraskuun mittauksesta, mutta luku on edelleen korkea.
Vielä selkeämpi Niinistön johto on, kun katsotaan muiden ehdokkaiden kannatuksia. Toiseksi suosituin ehdokas, vihreiden Pekka Haavisto, jää kauas taakse 11 prosentin kannatuksellaan.
Olennaista muutosta Haaviston luvuissa ei ole, kannatus kasvoi yhdellä prosenttiyksiköllä. Tässä mittauksessa Haavisto nousi sentään oman puolueensa suosituimmaksi ehdokkaaksi.

Jännityksen puute on näkynyt vaalikeskusteluissa. Muut ehdokkaat eivät ole onnistuneet haastamaan Niinistöä. Hieman väriä keskusteluun saatiin, kun Paavo Väyrynen aloitti oman kampanjansa. Vaihtoehtoisia teemoja on kuitenkin tullut yleiseen keskusteluun vain vähän.
Nato-jäsenyys ei noussut näiden vaalien teemaksi. Jäsenyyttä puolustaa avoimesti vain ruotsalaisen kansanpuolueen Nils Torvalds, kun muut ehdokkaat pyrkivät ottamaan etäisyyttä puolustusliittoon.
Pisimmälle Nato-pelon vei keskustan Matti Vanhanen, joka HS:n haastattelussa vertasi Suomen jäsenyyden hakemista jopa Venäjän Krimin valtaukseen. Myöhemmin Vanhanen lievensi tätä vertaustaan.

Keskustalle gallupin viestit ovat kiusallisia, kun Paavo Väyrynen pysyy sitkeästi Matti Vanhasen edellä. Myös SDP:n tilanne on vaikea, sillä demareista vain 19 prosenttia kannattaa omaa ehdokasta Tuula Haataista.
Perussuomalaiset taas seisovat hyvin Laura Huhtasaaren takana. Se ei kuitenkaan vielä riitä nostamaan Huhtasaarta kakkospaikalle ohi Haaviston.

Niinpä niin

Hei se on Ylen kysely. Ei todellakaan luotettava. Mitä vaalikoneet sanovat?

Eläkeläinen

Olen ikäni ollut kokoomuslainen ja olen edelleenkin, vaikka vaalikone antoi 1. ehdokkaaksi demarin.