Salo parantaa energiankulutusta ja ratkoo sisäilmaongelmia uuden kumppanin avulla

3
Salon kaupunki toivoo jatkossa pääsevänsä jo varhaisessa vaiheessa käsiksi esimerkiksi oppilaitosten sisäilmaongelmiin. Kuvassa Hermannin koulu, jossa tehdään parhaillaan sisäilmaremonttia. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon kaupunki aikoo parantaa energiatehokkuuttaan uuden kumppanin avustuksella.

Salolainen Soficta Oy toteuttaa kaupungin energiankulutuksen seurannan Aistio-järjestelmänsä avulla.

Aistion teknologia mittaa, tallentaa ja analysoi tietoa eri aikajaksoilla, jolloin äkilliset kulutusmuutokset voidaan huomata reaaliajassa. Jatkuva mittaus puolestaan mahdollistaa kiinteistön toiminnan seuraamisen pitkällä aikavälillä.

Aistion avulla seurataan jatkossa myös säännöllisesti kiinteistöjen sisäilman käyttäytymistä, jotta häiriötilat tunnistettaisiin jo alkuvaiheessa.

Aistio on uusinta IoT-teknologiaa käyttävä järjestelmä, joka valvoo kiinteistön olosuhteita reaaliaikaisesti käyttäen langattomien antureiden tuottamaa dataa.

Aistio mittaa muun muassa lämpötilaa, sisäilman suhteellista kosteutta, hiilidioksimääriä ja energian kulutusta.

Salon kaupunki on solminut energiatehokkuussopimuksen, jonka tavoitteena on vähentää kokonaisvaltaista energiankulutusta 7,5 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoteen 2025 mennessä.

Lue lisää 16.1. lehdestä 

Hölmölä

Kunhan ei taas säästetä niin, että loputkin kiinteistöt ovat homeessa! Alunperinkin kuntaliitoksen jälkeen oli väärin säästää talonmiehissä ja ilmanvaihdoissa sekä kiireessä tehdyissä remonteissa. Sen minkä taakseen jättää…

Dippainssi

Jos kiinteistöistä edelleen sammutetaan ilmanvaihto yöksi ja viikonlopuiksi energiansäästöön vedoten, ei ole paljoa tehtävissä. Muutaman satasen säästöillä tehdään satojen tuhansien vahingot. Ilmeisesti myös korvausilman järjestämisen kanssa on ollut monessa rakennuksessa täyttä osaamattomuutta. Esimerkkinä Hermanni.

Ohhoijaa

Hoivakodissa, jossa äitini asuu, pidetään pakkasillakin ikkunat auki ja ilmalämpöpumppu viilentää ilmaa, koska on niin kuuma. Lämpötilaa ei kuulemma saa säädettyä alemmaksi.