Someron Seiväskarnevaalien sielu Kalle Pomppu valittiin lajin kunniagalleriaan

1
Kalle Pomppu on tuttu näky Someron yleisurheilukentällä varsinkin Seiväskarnevaalien aikana.

Someron Seiväskarnevaalien puuhamies ja Someron Esan pitkäaikainen talkoolainen Kalle Pomppu on valittu seiväshypyn kotimaiseen kunniagalleriaan Hall Of Fameen. Seivästalli ry:n valinta julkistettiin lauantaina Pajulahdessa lajin talvikarnevaalien yhteydessä.

– Vähän ihmettelen, että näin pienillä seiväshyppyansioilla pääsee näin kunniakkaaseen joukkoon, poikavuosina ylittäneensä parhaimmillaan kolme metriä ylittänyt Pomppu kertoi liiton nettisivuilla.

– Kalle pystyy olemaan sujuvasti kolmessa paikassa yhtä aikaa ja tekemään niissä kaikissa kolmea eri hommaa, Pompun hyvin tunteva tilastomies ja Someron Esan historiikin kirjoittanut Aulis Tiensuu paljasti.

Pompun lisäksi kunniagalleriaan valittiin vuonna 1983 edesmennyt Valto Olenius. Hän voitti omalla kilpaurallaan EM-hopeaa, mutta suurimmat ansiot tulivat valmennuspuolella.

Salon seudulle tuli myös toinen tunnustus, kun Salon Vilppaan Wilma Murto palkittiin tilaisuudessa vuoden seiväshyppyteosta. Murto voitti viime kesän ainoaksi jääneessä kilpailussaan juniorien MM-pronssia.

ajatelija

Kalle, on hienoa saada tunnustus hyvästä työstä jälkipolville. Vuosia sitten kerroin Kallelle murheeni, hän hoiti sen hienosti eteenpäin. Somerniemellä oli vuotava katto urheilukentän huoltorakenuksessa. Hyppypaikan patjat sai vettä niskaansa.
Sydänmelliset kiitokset, uusi katto tuli.