Hallituksen rivit soten ympärillä rakoilevat jälleen – kokoomuksen Lepomäki ilmoitti äänestävänsä pakettia vastaan

6

Hallitus joutuu edistämään sote- ja maakuntauudistusta yhä huterammaksi käyvällä enemmistöllä, kun kokoomuksen rivit rakoilevat asiassa.
Kovin moneen lipeämiseen hallituksella ei ole varaa, sillä hallituksella on takanaan 105 äänen enemmistö.
Keskiviikkona kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ilmoitti äänestävänsä pakettia vastaan sanoen, että hänen mielestään hallituksen esittämällä mallilla ei edetä.
– Hallituksen sote-malli ei tule saavuttamaan taloudellisia tavoitteita ja potilaiden hoitoonpääsy tulee jopa vaikeutumaan nykyisestä, Lepomäki sanoi.
Hänen mukaansa sote-ratkaisu joudutaan todennäköisesti uudistamaan jo lähivuosina sen takia, että se on ristiriidassa EU-oikeuden kanssa.
Lepomäen mukaan useampikin kansanedustaja kokoomuksen ryhmässä on samalla kannalla.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vakuutti Lepomäen ilmoituksen jälkeen, että kokoomus on sitoutunut sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen kokonaisuutena.
– On meillä edustajia, jotka eivät ole pitäneet tästä maakuntapohjasta, mutta kun tehdään massiivista uudistusta, siinä on erilaisia elementtejä, joita ei voi yksin sanella. Ryhmämme on mielestäni hyvin sitoutunut siihen kokonaisuuteen, jossa on hyviä ja vähemmän hyviä elementtejä. Semmoista tämä politiikka on, Orpo sanoi.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen mukaan Lepomäen mahdollinen rangaistus ryhmäkurista luistamisesta päätetään sitten, kun äänestykset ovat ajankohtaisia eli aikaisintaan kesäkuun alussa.

”Maakuntamallista en tykkää yhtään”

Maakuntamallin kriitikoihin lukeutuva kansanedustaja Harry Harkimo panttaa vielä kantaansa, lähteekö Lepomäen leiriin.
– Katson nyt minkälainen siitä tulee, ja mietin sitten asiaa. Maakuntamallista en tykkää yhtään. Tulen sitten aikanaan kertomaan mielipiteeni, Harkimo sanoi STT:lle.
Myös mallia kritisoinut Jaana Laitinen-Pesola pitää aiheellisena, että Lepomäen esiin nostamia perusteita pohditaan valiokunnissa. Hän lähtee kuitenkin siitä, että hallituspuolueet vievät hallitusohjelmaan kirjattua uudistusta eteenpäin.
– Väitän, että myös soten parissa työskentelevä henkilöstö odottaa, että ratkaisu suuntaan tai toiseen vihdoin viimein tässä asiassa tehdään.
Laitinen-Pesolan kanssa samoilla linjoilla on Harri Jaskari, jonka mielestä maakuntien roolia pitää vielä arvioida kriittisesti.
Kansanedustaja Kari Tolvasen mielestä soten kanssa pitää nyt edetä, vaikkei se täydellinen olekaan.
– Sotea on leivottu niin pitkään, niin kyllä se pitää valmiiksi saada.
Hän ei ole havainnut laajempaa kapinahenkeä asian tiimoilta.
– Tottakai me keskustelemme asioista ja olemme kovastikin eri mieltä. Mutta tämmöisiä puheita en ole aikaisemmin kuullut.

Sipilä: Luotan, että sovitusta pidetään kiinni

Hallituksella on kova kiire saada sote-paketti maaliin, sillä maakuntavaalit on määrä pitää jo tämän vuoden lokakuussa.
Koko sote- ja maakuntapaketti odottaa valinnanvapausesityksen tuomista eduskunnalle. Tämän on määrä tapahtua lähipäivinä.
Edellisen kerran neuvottelut kriisiytyivät keskustan ja kokoomuksen välillä syksyllä valinnanvapausesitystä viilattaessa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi Lepomäen ulostuloa STT:lle lyhyesti sähköpostitse.
– Keskustan, kokoomuksen ja sinisten eduskuntaryhmät ovat yksimielisesti hyväksyneet uudistuskokonaisuuden. Pääministerinä luotan, että sovitusta pidetään kiinni, Sipilä viestitti.

STT

Kuvat:

Tapio Äyräväinen

Ette ilmeisesti ole huomanneet, miten Ben Berl Zyskowicz on toiminut vuosikausia laittomien maahantulijoiden kanssa?

Hän vastustaa maahanmuuttoa eduskunnassa aina siihen saakka, kun tulee äänestys.

Äänestyksessä Ben Berl painaa aina sitä nappulaa, jota käsketään. Äänestyskäyttäytyminen on kokoomuksessa tiukassa kurissa niin eduskunnassa kuin hieman muuallakin. Jollei ole, porukka hajotetaan.

Tyypillistä kokoomuslaista toimintaa.

Ja Orpo nauraa partaansa: ”Ei ole ollut puhetta”. Ei varmaan niin…

Mamma

Lepomäki on harvinaisen oikeassa. Lisää asiantuntemattomia maakuntaihmisiä tekemään päätöksiä joista eivät ymmärrä yhtään mitään, maakunta lisää byrokratiaa vaikka keskusta sitä messiaana ajaakin kuin käärmettä pyssyyn. Valinnanvapaus lisää kustannuksia,tulee vähintään lisäkustannuksia se summa minkä hallitus kertoo mallilla säästettävän. Nykyinen malli korjattuna on parempi. Lisäksi tulee kylkiäisinä maakuntien kustannukset. Pienet sairaalat ajetaan alas, palvelut karkaavat kauas, jos säästöjä tulee sen maksaa potilas matka- ym.kuluina. Ja aikaahan kaikilla potilailla riittää, sitä ei koskaan lasketa vaikka asialla olisi koko perhe.

Tapio Äyräväinen

Mamma on oikeassa, mutta kirjoitus tulee monta vuotta liian myöhään. Keskustan ja kokoomuksen välillä on tehty diili. Keskustan hamuama maakuntahallinto saattaa 20 vuoden odottelun jälkeen toteutua, mutta hintana on sote, jota ajaa kokoomus. Lepomäen jorinat eivät tässä paljon paina. Tiedätte kyllä miksi.

Salon kohdalla tilanne ei ole synkkä, koska Salon sairaalanmäelle jää moninaista toimintaa, eikä se Turkukaan ole kuin rapian puolen tunnin ajomatkan päässä. Täysin eri asia on jossain Lapin selkosilla, josta poliisit on jo poistuneet ja lähtiessään panneet oven säppiin.

Mamma

Sote-alan ammattilaisena mamma on vuosikymmenet sydämestään toivonut, etteivät kaikille niin elintärkeät alat olisi asiantuntemattomien poliitikkojen temmellyskenttänä.

Kaikki tarvitsemme sotea, ja kysymys on suurista rahoista. Noin 60 kilometrin päässä Salosta on vastaava sairaala alasajossa, eikä kukaan tällä hetkellä tiedä, mitä tuleman pitää Salonkaan kohdalla. Vertaa synnytysten ja lastentautien kohtalot. Lehdestä saa lukea, mikä on oman spesialiteetin kohtalo ensi vuonna.

Kirjoitukseni on mielipiteeni, koskapa niillä on ollut jotain merkitystä isoissa kuvioissa.

Keijo K.

Saattaa olla, että puolueessa nimeltä kokoomus löytyy vielä muitakin (täydellä) järjellä varustettuja edustajia. Että saas kattoo ny kuin täs viel tulee käymään.

Katastrofin partaalla

H.C. Andersenin satuun viitaten: Onneksi joku uskaltaa huutaa: Keisarilla (hallituksella) ei ole vaatteita!

Sote-lakeja eivät ole enää puolustaneet muut kuin hallituspuolueitten hännystelijät. Perusteita tavoitteitten saavuttamiseen eivät hekään pysty esittämään.

Ainoa mantra mitä hoetaan on: jotain täytyy tehdä.

Vahinko tapahtuu, kun yritetään purkaa varsin hyvin ja tasa-arvoisesti toimiva terveydenhoitojärjestelmä ja saadaan tilalle kallis, huonosti toimiva ja epätasa-arvoinen ratkaisu.