Koira koulussa

0

Maailmassa on satoja miljoonia lemmikkikoiria. Suomessa niitä on yli 600 000. Ei ihme, että niitä näkee kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa.
Kotikoiran hyvästä luonteesta kertoo, että se suostuu viemään puolipukeisen emäntänsä ulos aamuvarhaisella, vaikka olisi koiran ilma.
Harvan kartanon herrasväellä on enää varaa vakituiseen palvelusväkeen, mutta palveluskoiria on monenlaisia. Armeijassa toimii koiranohjaajien työpareina sotilaskoiria. Aseistakieltäytyjille on omat siviilipalveluskoiransa.

Koska koiria on Suomessa kuin Vilkkilässä kissoja – ja tilastojen mukaan vähän enemmänkin – ei ole ihme, että niitä käytetään myös kouluissa. Lasten urheiluharrastuksissa seurakoiria on nähty jo pitkään.
Koulukoira on yleensä opettajan oma hauva, jonka hän ottaa mukaan töihin tukemaan opetusta ja kasvatusta. Ensimmäiset esikoulukoirina aloittaneet noutajat noutavat tänä keväänä valkoisen lakin.

Koska kehityksellä on taipumus kehittyä, koulukoiria on alettu käyttää myös opetuksessa.
Kun maantiedon tunnilla käsitellään Itämeren rantavaltioita, vertaillaan liettuanajokoiraa, länsigöötanmaanpystykorvaa ja pommerinpaimenkoiraa.
Historiassa voidaan puhua samaan aikaan sekä menneistä maista että eläinsuojelusta. Kuinka pitkäksi aikaa Saksan demokraattisen tasavallan paimenkoiran voi jättää ilman vettä Trabantin takapenkille?
Matematiikan tunnilla lasketaan sadan ja yhden dalmatialaisen pilkut. Terveystiedossa opitaan, että ei haukku haavaa tee.
Biologiassa nisäkkäiden risteytysten malleina käytetään australialainen lammaskoiraa, pesukarhukoiraa ja valkoista ruotsin hirvikoiraa. Harvinaisemmaksi onnistuneen kopulaation esimerkiksi sopii lunnikoira.
Koulussa puhutaan myös ajankohtaisista asioista. Silloin luokkaan talutetaan moskovanvahti, koreanmastiffi tai amerikanrottaterrieri.
Kotitaloustunnilla koiraa ei käytetä, mutta liikuntatunnilla juostaan kiinni kulkukoira.

Koiria on monenlaisia, mutta niin on koululaisiakin. Pystyykö koulukoira rauhoittamaan tunnelmaa luokassa tilanteessa kuin tilanteessa vai tarvitaanko joskus myös koirakoulua? Tiedä häntä.