Osaatko arvata presidenttiparin lapsen nimen? Jätä ehdotuksesi SSS:n nimiveikkaukseen

1
Presidentti Sauli Niinistö, hänen puolisonsa Jenni Haukio ja pariskunnan vauva pääsivät 5. helmikuuta kotiin sairaalasta. Kuva: Lehtikuva/Emmi Korhonen

Presidenttiparin perheenlisäys on kirvoittanut vilkkaan keskustelun lapsen nimestä.

Kysymyksen äärellä ollaan ensimmäistä kertaa: koskaan aiemmin istuva Suomen presidentti ei ole saanut lasta kautensa aikana.

Lapsi on Jenni Haukion esikoinen. Sauli Niinistöllä sen sijaan on kaksi lasta entuudestaan: Nuutti Niinistö ja Matias Niinistö.

Viime vuosina suosituimmat poikien etunimet ovat olleet perinteisiä nimiä. Esimerkiksi Onni, Elias, Leo ja Eino ovat monen vauva- ja taaperoikäisen nimenä.

Tällä hetkellä suosiossa olevien nimien joukosta löytyy myös Väinö, joka on noussut esiin presidenttiparin kohdallakin. Presidentin toinen nimi on Väinämö, ja hänen edesmenneen isänsä nimi on Väinö.

Niinistö ja Haukio ovat profiloituneet luontoihmisiksi, joten myös luontonimi saattaisi olla luonteva valinta lapselle. Olisiko esimerkiksi Pyry sopiva nimi sydäntalven lapselle?

Myös lapsen sukunimi on toistaiseksi arvoitus. Saako lapsi äitinsä vai isänsä sukunimen?

Voit jättää oman veikkauksesi oheiseen lomakkeeseen. Mikäli presidenttipari julkistaa lapsen nimen lähikuukausina, SSS arpoo oikein arvanneiden kesken pieniä yllätyspalkintoja.

Turhanpäiväistä

Antakaa nyt hyvät ihmiset presidentin perheineen olla rauhassa ja unohtakaa tällaiset arvuuttelut! Olisi tässä maassa ja maailmassa tähdellisempääkin pohdittavaa.