Politiikka on tahdon asia

0

ANTERO LEPPÄNEN. Hallituskautta voi verrata mailin ratajuoksuun. Neljä vuotta vallassa vastaa neljää ratakierrosta. Kohta kello kilkattaa ja ilmoittaa viimeisen kierroksen alkavan. Maalissa ollaan ensi vuoden huhtikuussa, kun eduskuntavaalien äänet on laskettu.
Nyt olisi siis aika aloittaa hapoille vievä raivoisa loppukiri. Mitään sellaista ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä.

Päähallituspuolueet kyttäilevät toisiaan ja vetävät samalla perässään tahdottomina roikkuvia sinisiä. Keskustalla ja kokoomuksella puolestaan on sitäkin kovempi halu pitää koko porukka kasassa. Niiden pelkona kuitenkin on, että kolmannen kumppanin tahto pysyä kyydissä lopahtaa, ja että se jättää matkan kesken.
Siniset peri perussuomalaisten viisi ministerisalkkua lupaamalla pitää nokkansa kiinni ja näppinsä irti isojen hallituspuolueiden intresseistä. Tämä selvä, mutta mitä tapahtuu viimeisellä kierroksella? Eivät siniset kerta kaikkiaan voi roikkumispolitiikalla eduskuntavaaleihin valmistautua. Vai tuleeko lojaalisuudesta lisäbonusta?
Päähallituspuolueet kävivät hiljakkoin pienen kukkotappelun. Kärhämä kesti aikansa, sitten palattiin taas kyttäysasemiin. Naisministerit Annika Saarikko (kesk.) ja Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ajautuivat hoitovapaamuutoksia rustatessaan eri raiteille.
Myös sinisten ainoa naisministeri Pirkko Mattila oli jossakin vaiheessa mukana tai ainakin kuulolla mutta jäi lopulta pelkäksi seinäkukkaseksi tai statistiksi. Eipä enää kuulunut Timo Soinin (sin.) mörähtelyäkään siitä, miten kotiäitiys on kriminalisoitu.
Nokkapokan aiheena oli hoitovapaauudistuksen kariutuminen. Miehiä oli tarkoitus – katsojasta riippuen – patistaa tai kannustaa käyttämään pidempiä isyyslomia ja äitejä palaamaan nopeammin työelämään. Jos tai kun hanke ei saanut lisätä julkisia menoa, ainoa mahdollisuus olisi ollut nykyisten määrärahojen uusjako.
Kotihoidontuen oleellinen pienentäminen sen maksuaikaa lyhentämällä olisi merkinnyt keskustalle syömähampaan menettämistä puolueen vankimmilla kannatusalueilla. Kun ministeri Saarikko ei voinut tuota tosiasiaa julkisesti tunnustaa, keskusta tarjosi hankkeen jäädyttämisen syiksi valinnanvapauden turvaamista ja vähävaraisten eduista huolehtimista. Vapaus-sana on ns. varma nakki, koska sitä ei kukaan vastusta, eikä vähävaraisten unohtaminenkaan kuulu juuri muiden kuin wahlroosilaisten maailmankuvaan.

Kokoomus vastasi keskustalle ministeri Sanna Grahn-Laasosen suulla: Päätös uudistuksen hautaamisesta kertoi pelkästään keskustan vanhoillisesta arvomaailmasta. Vaikka hän ei väitteessään aivan väärässä ollutkaan, hän jätti sanomatta, että kokoomus oli lähtenyt uudistuksen valmisteluun kustannusneutraalisuus edellä.
Nyt kun uudistushanke näillä näkymin on joko karilla tai telakalla, voi hyvästä syystä kysyä, miksi avainasemassa olleet naisministerit lähtivät puuhaan asetetuilla reunaehdoilla. Kyllä heidänkin tiedossaan täytyi olla, että kyse on nollasummapelistä.
Uudistuksen väitetään tyssänneen rahapulaan. Samaan aikaan ministeri Anne Berner (kesk.) on kuulemma lupaillut kahden miljardin lisäpanostusta teiden ylläpitoon. Politik är att vilja, sanoi Olof Palme.

Kirjoittaja on salolainen entinen kunnallispoliitikko.