Hirvoselta paluu kuutossijalle – paukkuja jäi uupumaan

0

Pyeongchangin olympialaisten yhdistetyssä kolme kertaa kuudenneksi sijoittunut Eero Hirvonen kirjasi tuon tutun sijan nyt myös maailmancupin saldoihinsa ensimmäistä kertaa urallaan, kun Trondheimissa kisattiin kauden kuudenneksi viimeinen cup-koitos.
Mäkiosuudella Hirvonen jäi 17:nneksi, mutta ladulla mies oli neljänneksi vauhdikkain.
– En ole ihan päässyt sinuiksi mäen kanssa, siellä vähän haasteita. Ladulla ihan kohtuuvahvaa, mutta viimeisellä kierroksella vähän puuttui paukkuja. Kuitenkin kohtuunousu ladulla, siihen pitää olla tyytyväinen, Hirvonen kertoi Hiihtoliiton haastattelunauhalla.
Kisan voitti Saksan Eric Frenzel niukasti ennen maailmancupin kärkimiestä, Japanin Akito Watabea. Mäessä 25:nneksi jäänyt Ilkka Herola rutisti lopputuloksissa sijalle 14. Arttu Mäkiaho otti yhden cup-pisteen 30. sijallaan.

STT

Kuvat: