Rikollisliigan epäillään tuoneen Suomeen amfetamiinia liki kolmen miljoonan euron edestä – huumekätkö löytyi vessan katosta

0

Kansainvälisen rikollisliigan epäillään salakuljettaneen Suomeen kymmeniä kiloja amfetamiinia. Poliisin mukaan huumeiden yhteenlaskettu arvo katukaupassa olisi ollut noin 2,8 miljoonaa euroa.
Jutussa on yhteensä 37 epäiltyä Suomessa ja Hollannissa. Poliisin mukaan liiga salakuljetti viime vuoden kesänä Tampereelle 30 kiloa amfetamiinia. Lisäksi syyskuussa poliisi takavarikoi Helsingin Vuosaaressa 20 kilon huume-erän, joka oli matkalla Pirkanmaalle.
Liigan epäillään tuoneen Suomeen myös pienempiä määriä ekstaasia ja kokaiinia.
– Kyseessä on Pirkanmaan alueen kaikkien aikojen suurin huumejuttu ja se on myös Suomen mittakaavassa suurimpien joukossa, kertoo rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista.

Suuri osa epäillyistä pirkanmaalaisia

Helsingissä takavarikoidun amfetamiinin lisäksi poliisi sai takavarikkoon yhdeksän kiloa Tampereelle salakuljetetusta 30 kilon huume-erästä.
Suurin osa huumeista löytyi maastosta Pirkkalan alueelta. Yksi kilo löytyi kätkettynä Tampereen Lielahdessa sijaitsevan liikekeskuksen vessaan. Huumeet oli piilotettu lasipurkeissa kattolevyjen sisään.
Poliisin mukaan epäillyistä 23 kuului Suomessa toimineeseen ryhmään. Pääosa heistä asuu Pirkanmaalla.
Esitutkinnan aikana vangittuna on ollut yhteensä 19 ihmistä. Lisäksi yhdeksän ihmistä on vangittu Hollannissa poissaolevana ja Suomi on antanut heistä eurooppalaisen pidätysmääräyksen.
Huumejuttua käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa huhti-toukokuussa.

STT

Kuvat: