Somerniemen musiikkiteatteri tekee komedian Somerosta

2
Emmi Ali-Yrkön (vas.) ja Salla Ojalan kirjoittama komedia nähdään ensi kesänä poikkeuksellisesti Someron jäähallissa. Somerniemen musiikkiteatteri aikoo uusia ensi kesänä Metsolan katsomon, joten esityksille tarvittiin toinen paikka.

Somerniemen musiikkiteatteri lähtee tulevaan kesään uudella komedialla Sommerå, jonka innoittajana on toiminut Somero. Teatterissa alusta saakka näytelleet somerolaiset Emmi Ali-Yrkkö ja Salla Ojala ovat kirjoittaneet näytelmän tekstin.

Komediassa kuvataan pikkukaupungin elämää, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa asiat.
– Meidän ajatuksissamme oli tekstiä tehdessä Somero, mutta samalla näytelmä kuvaa minkä tahansa pienen paikkakunnan elämänmenoa, Ali-Yrkkö ja Ojala kertovat.
Tekstissä he ovat hyödyntäneet muun muassa Facebookin Someron ilmoitustaulua.

Komediaa esitetään ensi heinäkuussa Someron jäähallissa, sillä musiikkiteatterin omaa esityspaikkaa Metsolaa odottaa katsomoremontti. Näytelmän ensi-ilta on 6. heinäkuuta.

Jorma

Minä olen syntyperäinen somerolainen, enkä tunne kaikkia Somerolta tai tiedä kaikkien asioita. Valitettavasti.

Kesää odotellessa

Mielenkiintoinen aihe, pitää ehdottomasti nähdä. Niinhän se on pienellä paikkakunnalla, että jotkut luulevat tietävänsä muiden asiat, vaikka eivät tietäisikään.