Viron kohtalona maantiede

1

VESA JAAKOLA. Kun tarkastelee satavuotiaan Viron valtion tapahtumia helmikuusta 1918 tähän päivään, yksi johtopäätös ylittää muut: kuten Suomen, Vironkin kohtaloksi on koitunut maantieteellinen sijainti. Ellemme olisi suuren Venäjän pieniä länsinaapureita, kansojemme historia olisi toisenlainen.
Suomen ja Viron valtiollisessa historiassa on useita yhtymäkohtia, mutta myös merkittäviä eroja. Molemmat itsenäistyivät sata vuotta sitten samoihin aikoihin ja paljolti samanlaisesta menneisyydestä.

Laajan valtakuntansa hallitsemisessa Venäjän tsaareilla lienee ollut suurempia huolia ja ongelmia muualla kuin länsiosissa.
Samoihin aikoihin 1800-luvun lopulla Suomenlahden molemmilla rannoilla viritettiin kansallisuusaatetta tavoitteena valtiollinen itsenäisyys. Siinä toisen onnettomuus koitui toisten onneksi. Venäjän keisarikunta luhistui maailmansodan pyörteissä keväällä 1917. Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917 ja Viro 24. helmikuuta 1918.
Ajat olivat tuolloin rauhattomat. Venäjällä sekasortoisissa oloissa hallitusvallan anastivat bolshevikit. Suomessa ajauduttiin tammikuussa 1918 sisällissotaan. Virossa omat bolshevikit yrittivät vuodenvaihteessa anastaa hallitusvallan, mutta epäonnistuivat. Helmikuussa 1918 Saksan sotaväki miehitti Viron alueen.
Itsenäisyyden tunnustamisessa suomalaiset olivat virolaisia onnekkaampia. Bolshevikkien johtajana Lenin tunnusti Venäjän puolesta Suomen itsenäistymisen jo 31.12.1917. Viron itsenäisyyden Neuvosto-Venäjä tunnusti lopullisesti vasta Tarton rauhassa vuonna 1920.
Ennen toista maailmansotaa virolaiset saivat rakentaa ja vahvistaa uutta tasavaltaansa vain kaksi vuosikymmentä. Sodan aattona Viron ja Suomen kohtalonkysymykseksi tuli toistamiseen suhteemme suureen itänaapuriin, nyt Neuvostoliittoon. Sotaan valmistautuvana suurvaltana se halusi vahvistaa länsirajansa puolustamista suomalaisten ja virolaisten kustannuksella.
Noista kustannuksista tuli meille ankarat, virolaisille vielä paljon raskaammat kuin suomalaisille. Virossa ja Virosta taistelivat tuhoisasti molemmat suurvallat, Neuvostoliitto ja Saksa. Sodan lopulla Neuvostoliitto kukisti siellä Saksan sotaväen. Se miehitti maan ja perusti sinne kommunistihallinnon yli neljän vuosikymmenen ajaksi.

Olisiko Virolla ollut vaihtoehtoa sodan varalle, kun Neuvostoliitto alkoi vaatia siltä puolustusalan yhteistoimintaa syksyllä 1939? Tuskin, kun sen asevoimissa palveli vain 15 000 sotilasta – symbolinen joukko Neuvostoliiton divisioniin verrattuna.
Sodan aattona ja aikana Suomi toimi toisin. Suhteissamme Neuvostoliittoon diplomatiamme kyllä epäonnistui, mutta sotaväkemme paikkasi urhoollisesti siviilien tappion. Vaikka Suomenkin menetykset ihmisuhreina ja aineellisena tuhona olivat suuret, puolustustaisteluin suomalaiset onnistuivat torjumaan miehityksen ja säilyttämään itsenäisyytemme.
Sota- ja miehityskokemusten seurauksena Viro liittyi lännen puolustusliittoon Natoon niin pian kuin se oli mahdollista uudelleen itsenäistyneessä maassa. Suomi on yhä sotilaallisesti liittoutumaton.

Kirjoittaja on emeritusdiplomaatti.

Aspire

Pystyisikö urhoollinen sotaväki toistamiseen pelastamaan Suomen, jos diplomatiamme epäonnistuisi ja joutuisimme kriisin kouriin? Ehkä, ehkä ei. Urhoollisuutta ei kukaan epäile ja voi olla, että tämä tieto suojelee maatamme määrättyyn pisteeseen asti. Viisas diplomatia ja usko sen onnistumiseen on kuitenkin ehdottomasti paras keino kansan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Epäonnistuminen maksaa aina – ja maksaa paljon. Tämä ollaan opittu niin Virossa kuin Suomessakin historian saatossa. Kantapään kautta. Oliko silloin vaihtoehtoja, on jälkijättöistä pohdintaa, mutta tulevaisuuteen pystymme nykyisillä toimillamme vaikuttamaan – viisaalla diplomatialla, jota tukee uskottava ja urhoollinen puolustus. Päättäjämme ovat paljon vartijoina kansainvälisten suhteitten kiristyessä. Toivomme – ja vaadimme heiltä onnistumista tässä tärkeässä roolissa,… Lue lisää »