Etsintäkuulutettu perusteli Turun puukottajalle Suomen valitsemista iskun kohteeksi

1

Turun puukottaja pohti aiemmin iskua esimerkiksi Ranskaan, sillä hän ajatteli, että Ranska liittyy enemmän Syyrian tapahtumiin, selviää oikeudessa läpi käydystä puukottajan videokuulustelusta. Aiemmin salatun kuulustelun perusteella poliisin etsintäkuuluttamalla uzbekistanilaistaustaisella 23-vuotiaalla miehellä saattoi olla rooli puukottajan radikalisoitumisessa ja jopa iskukohteen valinnassa.
Puukottajan mukaan mies perusteli hänelle, että Suomikin on syyllinen muslimien kokemiin vääryyksiin Syyriassa. Etsintäkuulutettu kertoi, että Suomikin olisi lähettänyt sotilaita Syyriaan taistelemaan Isisiä vastaan.
Poliisi kysyi Abderrahman Bouananelta, antoiko tämä kaverilta saatu tieto oikeutuksen hänelle kohdistaa isku juuri suomalaisiin.
– Kyllä se antoi sellaisen mielipiteen, että minulla on oikeus tappaa suomalaisia, Bouanane vastasi.

Syyrian sotaan ei ole koskaan lähetetty sotilaallisia joukkoja

Syyrian sotaan ei ole koskaan lähetetty sotilaallisia joukkoja Suomesta, kerrotaan Maavoimista STT:lle.
Maavoimien mukaan Suomi osallistui joulukuussa 2013 alkaneeseen kriisinhallintaoperaatioon, jonka tarkoituksena oli Syyrian kemiallisten aseiden hävittäminen. Kemiallisten aseiden vastaisen järjestön OPCW:n ja YK:n yhteisessä operaatiossa oli yhteensä 18 suomalaista osana pohjoismaista laivastoa. Operaatio oli Maavoimien mukaan kokonaisuudessaan Välimerellä, eikä siinä käyty minkään maan maaperällä. Se päättyi heinäkuussa 2014.
Sen sijaan Suomi on osallistunut yli 60 maan Isisin vastaiseen yhteiseen operaatioon Irakissa. Maassa on ollut sata suomalaissotilasta kouluttamassa paikallisia turvallisuusviranomaisia.
Puukottaja on aiemmin kertonut poliisille tekojensa syyksi muun muassa syyttömien ihmisten tappamisen Syyrian Raqqassa ja Irakin Mosulissa.
Bouanane oli käynyt ikätoverinsa kanssa myös keskusteluja Isisistä ja saanut tältä ohjeet Isisiin liittyvän materiaalin löytämiseen pikaviestipalvelusta.
– Hän näytti minulle ja opasti, miten tehdään profiili ja miten käyttää Telegram-pikaviestipalvelua, puukottaja kertoi poliisille.

Tutustui moskeijassa

Bouanane kertoi poliisikuulusteluissa aloittaneensa äärijärjestö Isisiin liittyvien materiaalien katsomisen noin kolme kuukautta ennen puukotuksia.
Hän totesi menneensä sekaisin materiaalin katsomisesta, mutta kielsi sen olleen syy iskulle.
Hän oli tutustunut poliisin sittemmin etsintäkuuluttamaan mieheen moskeijassa. Aluksi tapaamisen syynä puukottajan mukaan oli se, että etsintäkuulutettu mies oli etsinyt puukottajalle pimeitä töitä.
Hän oli tavannut miehen viimeksi noin kolme viikkoa ennen elokuista puukkoiskuaan.
Bouananelta kysyttiin kuulusteluissa myös, mitä hän ajattelee Isisin joukkojen ajattelevan teoistaan.
– Itse asiassa he ovat se taho, joka käskee tekemään näin mm. räjähteillä, pommeilla ja hyökkäyksillä, hän vastasi.
Isis ei kuitenkaan ole ottanut iskua nimiinsä, mahdollisesti siksi, että puukottaja jäi henkiin.

http://puolustusvoimat.fi/web/kansainvalinen-kriisinhallinta/irak-oir-

STT

Kuvat:

Z.Z.Zalolainen

On niin lepsua touhua oikeudessa, ettei voi edes kuvitella. Kun tuomari käskee syyllisen istua, niin hänhän istuu, istuu vaikka tolpannokassa, jos tuomari käskee, vartijat hoitavgat asian. Eikä sitäkään kysytä roistolta, että tuleeko oikeuden istuntoon, vaan hänet tuodaan, jos ei sana tehoa.

Sitä paitsi tätä oikeudenkäyntiä on enää turha jatkaa, koska murhaaja saatiin kiinni itse teossa. Silminnäkijät lisäksi tunnistivat, ja roisto on itse myöntänyt tekonsa ja korostanut terroritekona ja naisvainona.

Ei muuta kuin nuijitaan tuomio kiinni, elinkautinen plus muutama vuosi lisää oikeuden jatkuvasta halventamisesta ja ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen tai edes avovankilaan. Vankeuden jälkeen maastakarkotus.