MTK:n Marttila: Poukkoileva politiikka uhkaa vesiensuojelua ja luomuviljelyä

0
Hallitus kaataa maatalouden ympäristötukipommin seuraavan hallituksen niskaan, samaten luomuviljelyn tulevaisuus on nykyrahoituksella uhattuna. Näin toteaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
– Toiveista huolimatta hallituksen kehysriihessä ei tarjottu mitään ratkaisuja sille, että maatalouden ympäristötuen rahoitus ei näillä resursseilla riitä ensi vuotta pidemmälle. Puhutaan isoista rahoista ja siitä, onko maatalouden ympäristöohjelmaa enää olemassa ollenkaan vuonna 2020, Marttila sanoo.
Maatalouden ympäristötuen rahoitukseen on jäämässä noin sadan miljoonan euron aukko vuonna 2020. Marttilan mukaan nykyresursseilla voidaan tulevaa syöden pärjätä vielä vuosi 2019, mutta ei enempää.
Toinen iso päälle kaatuva ongelma koskee Marttilan mukaan luomusopimuksia.
– Onko ensi vuonna enää varaa tehdä uusia luomusitoumuksia, jos rahoituspohja on epävarma. Nämä ovat molemmat asioita, joista pitäisi kyetä hoitamaan, Marttila sanoo.