Sanna Lundström jättää Salon kaupunginhallituksen

8
Sanna Lundström luopuu muista poliittisista luottamustehtävistä, mutta jatkaa Salon kaupunginvaltuutettuna.

Salon kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Sanna Lundström (kok.) luopuu paikastaan kaupunginhallituksessa. Syynä on työpaikan vaihto. Lundström aloittaa kesäkuun alussa julkishallinnon lakimiehenä KPMG Oy:ssä.

Lundström eroaa myös kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajan tehtävästä, kokoomuksen piirin varapuheenjohtajuudesta sekä maakuntaliiton luottamustehtävistä. Hän ei aio asettua ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Lundström jatkaa kuitenkin Salon kaupunginvaltuutettuna.

– Tulevan työnantajani toiminta kansainvälisessä verkostossa ja siitä johtuvat riippumattomuussäännökset edellyttävät, että luovun suurelta osin luottamustoimistani, hän sanoo.

KPMG:n palveluihin kuuluvat tilintarkastus-, vero-, laki- ja neuvontapalvelut. Kansainvälinen yritys toimii 154 maassa. Suomessa sen palveluksessa on yli 1100 henkilöä. Yrityksellä on toimisto Salossa.

 

T.Pohjola, Salo

Jokaisella on oikeus myös omaan elämään ja yksityisyyteen. Perhe tarvitsee myös oman osansa ajasta. Sanna on saavuttanut jo niin merkittävästi asioita ikäänsäkin nähden, että ymmärrettävästi muuhunkin on hyvä ottaa aikaa ja kiinnostusta.
Ei politiikka ole tarkoitettu jatkumaan kenenkään kohdalla ”hamaan maailman tappiin” ja siihenhän voi aina palatakin.

keijo.k

Sannalta oikea päätös mutta on käsittämätöntä kun seuraa uutisointia ja keskusteluja mahdollisten maakuntavaalien ehdokkuuksista että joku hölmö luulee pystyvänsä sekä kansanedustajksi että maakuntapäättäjäksi? Hölmömpikin ymmärtää yhtälön mahdottomuuden mutta silti yrittäjiä saattaa löytyä! Onko joidenkin pätemisentarve (ahneus) noinkin sairasta?!

Repa

Juuri näin, kenenkään ei pitäisi roikkua politiikassa mukana ”hamaan tappiin saakka”, Salossakin on paljon politiikkoja joiden pitäisi jo ymmärtää luopua.

Vapaavuori

Tämä maakuntauudistus on täysi susi jo syntyessään! Koko uudistusta ei missään nimessä
pitäisi tehdä. Sote-uudistus kuuluu samaan sarjaan.
Keskustapuolue on viemässä Suomea ihan väärään suuntaan juuri näissä asioissa, kokoomuksen
myötävaikutuksella.
Toivottavasti järki vielä voittaa…

Kirsi Ruotsalainen

Suomi on vielä suuresti agraariyhteiskunta.Siksi kepu vie, mutta en tajua,miksi mennä kelkkaan,kun hallintoa näin vain monimutkaistetaan…Ei kokoomuksen tarvi myötäillä nykyään aina kepua!! En myöskään usko maakuntauudistuksen tulevan,ainakaan lähiaikoina ja tässä muodossa!

Helpompi asioida tuntemattoman kanssa

Kyllä kritisoitiin toimeentulotuen hoidonkin siirtämistä Kelalle ja verkkoon. Kärkkäimmät arvostelijat lukevat tilastoja niin ettei siirto tuottanut säästöjä vaan päin vastoin. Luulen että nyt vain pääsi purkautumaan moni hätä, jonka hoito aiemmin tyssäsi siihen, että tuista oli lautakunnasa päättämässä naapuri. Verkossa leimaantumista ei tarvitse pelätä. Hätä ei ole lisääntynyt. Sitä vain saadaan hoidettua tehokkaammin. Uskon että sosiaaliasioiden ja pelastustoimen järjestämisen siirto pois paikalliselta tasolta koituu samoin vielä hyväksi. Pitkälti samanlaisista syistä. Paikalliset kaunat eivät pääse vaikuttamaan liialla painolla – eivät hakemiskynnykseen eivätkä päätösten tekemiseen. Alkuperäisessä jutussa puukkoja on ollut selässä jos toisessa. Vaikka itse astalo on saatu irti, jälki säilyy ja… Lue lisää »

Ei oo keskusta maajussin kaveri

Keskusta ei ole enää ollut vuosiin maanviljelijöiden puolue. Enkä usko, että kovin moni maanviljelijä enää keskustaa äänestääkään.

Valtuustoryhmälle järki käteen

Salon kokoomuksen valtuustoryhmä tekisi nyt viisaasti, jos päästäisi Osmo Fribergin pannasta.
Rangaistus on ennennäkemättömän kova: erottaminen ryhmästä koko loppukaudeksi.
Tiedetäänhän tätä näpäytystä käytetyn aiemminkin, mutta vain määräaikaisena.
Kokoomus esiintyy mielipiteitä ja moniäänisyyttä sietävänä. Onhan yksi sen keskeisistä pysyvistä arvoista suvaitsevaisuus. Kaikkea ei silti tule suvaita. Tahallista kampitusta, taklausta, runttaamista ja hiljaiselle sivuraiteelle tuuppaamista ei tule hyväksyä. Eikä ryhmän valjastamista omiin kostoihinsa.