Trump otti Merkelin vastaan poskipusuilla

0

Saksan liittokansleri Angela Merkel sai odotuksia lämpimämmän vastaanoton saapuessaan Valkoiseen taloon tapaamaan presidentti Donald Trumpia. Trump ja Merkel vaihtoivat poskipusuja ja kehui vierastaan suurenmoiseksi naiseksi.
– Meillä on oikeasti ollut loistava suhde heti alusta lähtien, mutta jotkut eivät ymmärtäneet sitä, Trump sanoi toimittajille Merkelin saavuttua.
Valkoisen talon mukaan neuvotteluissa tulee esille laaja kirjo geopoliittisia ja taloudellisia kysymyksiä. Odotus on, että Merkel ja Trump käsittelevät ainakin vaakalaudalla olevaa Iranin ydinsopimusta ja kauppasodan uhkaa.
Trump on amerikkalaisten autojen huonosta eurooppalaisesta menekistä suivaantuneena väläyttänyt lisätullien asettamista saksalaisille autoille.
Odotus oli, että Merkelin reilun kolmen tunnin piipahduksesta ei poskipusuista huolimatta saada yhtä ylitsepursuavan ystävällisiä kuvia kuin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin käynnistä. Macron ja Trump veljeilivät lämminhenkisesti Macronin kolme päivää kestäneen vierailun aikana, istuttivat puun yhdessä ja sukivat toisiaan kuin parhaatkin simpanssit.
Merkel on ollut Trumpin kanssa julkisesti erimielinen – muun muassa puolustusmenoista, kaupasta ja maahanmuutosta. Tunnelma on toinen kuin Trumpin edeltäjän Barack Obaman aikana. Obaman ja Merkelin välit olivat läheiset, ja Merkel nähtiin Washingtonissa Euroopan todellisena johtajana.
Obaman kerrotaan olleen yksi keskeinen tukija Merkelin päätökselle pyrkiä vielä neljännelle kaudelle liittokanslerina.
Trumpin aikana läheiset suhteet Obamaan eivät varsinaisesti ole mikään suositus.

Sama viesti kuin Macronilla, mutta tylympi tyyli

Pientä edistystä Saksan ja Yhdysvaltojen välisissä suhteissa saatiin silti juuri vierailun edellä, kun kongressi sai vahvistettua uuden Saksan-suurlähettilään nimityksen. Berliiniin lähtee tiukkana konservatiivina ja Trumpin tukijana tunnettu Richard Grenell.
Merkel totesi vierailunsa edellä, että erimielisyyksistä huolimatta maiden välinen strateginen kumppanuus pitää säilyttää. Tyylieroista huolimatta hänen viestinsä Trumpille on olennaisin osin sama kuin Macronilla.
Merkel kehottaa Trumpia luopumaan alumiinille ja teräkselle kaavailluista tulleista, jotka uhkaavat sytyttää EU:n ja Yhdysvaltojen välille tuhoisan kauppasodan. Lisäksi Merkel vetoaa Iranin ydinsopimuksen jatkon puolesta. Tullien osalta ollaan lähellä takarajaa, sillä EU:lle annettu lisäaika umpeutuu niin, että tullit voivat astua voimaan vappuna.
Berliinissä toiveikkuus ei ollut kovin suurta.
– Tämän päivän näkökulmasta katsoen meidän on oletettava, että tullit astuvat voimaan 1. toukokuuta. Sitten täytyy katsoa, miten me toimimme, sanoi saksalainen hallituslähde.

STT

Kuvat: