Jopa 10 kuollut kouluampumisessa Texasissa – koulun alueelta löydettiin myös räjähteitä

0

Yhdysvalloissa Texasin Santa Fessä sijaitsevassa lukiossa tapahtui perjantaina kouluampuminen, jossa 17-vuotias opiskelija avasi tulen aamun oppituntien ollessa aluillaan. Kuolonuhreja on 10, joista enemmistö oli koulun opiskelijoita.
– Raskain sydämin voin vahvistaa, että tällä hetkellä 10 henkeä on menetetty ja haavoittuneita on 10, kertoi Texasin kuvernööri Greg Abbott myöhään perjantaina Suomen aikaa pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Amerikkalaismedian mukaan ampujaksi epäilty pidätetty on 17-vuotias lukion opiskelija. Houston Chronicle -sanomalehden mukaan ampuja oli aseistautunut puoliautomaattisella kiväärillä, haulikolla, pistoolilla ja putkipommeilla.
Poliisin mukaan koulun alueelta ja lähiympäristöstä löydettiin räjähteitä ampumisen jälkeen. Sheriffin mukaan pidätetyn opiskelijan lisäksi poliisi on kuulustellut yhtä muuta henkilöä ampumisesta.

Joukkoampumisia toisensa perään

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmaisi surunsa tapauksen johdosta perjantaina. Trumpin mukaan ”tämä on jatkunut liian kauan”.
– Hallintoni tekee kaikkensa suojellakseen opiskelijoita ja pitääkseen aseet poissa niiden käsistä, jotka ovat uhka itselleen ja muille, Trump kommentoi.
Trumpin hallitus ei ole kannattanut aselakien tiukentamista – sen sijaan presidentti on ehdottanut koulujen opettajien aseistamista.
Yhdysvallat on kokenut useita verisiä joukkoampumisia viime vuosina. Tappavin oli Las Vegasissa vuonna 2017 konserttiin tehty isku, jossa kuoli 58 ja loukkaantui 550 ihmistä.
Vuonna 2016 homoklubiin tehdyssä iskussa Floridassa kuoli 49 ihmistä. Poliisin kanssa käydyssä tulitaistelussa kuollut ampuja ilmoitti kannattavansa terroristijärjestö Isisiä.
Edellinen tuhoisa lukioammuskelu nähtiin helmikuussa Floridassa, kun 19-vuotias entinen opiskelija ampui 14 opiskelijaa ja kolme henkilökunnan jäsentä Parklandin kaupungissa.

STT

Kuvat: