Musiikkiopiston ulkoilmakonsertille toivotaan jatkoa – sade siirsi konsertin loppuajaksi sisätiloihin

0

Salon musiikkiopiston järjestämä keväinen ulkoilmakonsertti pääkirjaston pihalla keskeytyi ikävästi sadekuuron takia keskiviikkoiltana.

Loppuajaksi sisätiloihin siirretty konsertti sai yleisöltä kehuja ja ulkona järjestettäviä konsertteja toivotaan lisää.

Musiikkiopiston ulkoilmakonsertti alkoi naiskuoron esityksellä kauniissa säässä. Ennen sadekuuroa ulkona ehdittiin kuulla myös muun muassa muutamia soololaulajia sekä viulu- ja harmonikkaesityksiä.

Salon musiikkiopisto järjestää lukuvuoden aikana useita konsertteja.

– Parhaimmillaan meillä on ollut yhden lukuvuoden aikana 60 tilaisuutta, musiikkiopiston rehtori Matti Holm kertoo. Yleensä musiikkiopiston konsertit järjestetään Hilkansalissa ja niihin on vapaa pääsy.

Katso lisää SSS-videoita.