Valioaine

0

ASKO LEHTONEN. Pakinoitsijakin on ollut kerran nuori abiturientti, joka odotti kiihkeästi päivää, jona saa painaa valkoisen lakin päähänsä.
Kolme ajankohtaista asiaa kirvoittivat tämän tunnustuksen: Ismo Alangon televisioitu studiokonsertti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema kokoelma tunnettujen suomalaisten ylioppilasaineita ja se, että ensi perjantaina ylioppilaslautakunta luovuttaa tämän vuoden tulokset kouluille.

SKS:n toukokuisen lahjakirjan tunnettuja suomalaisia ovat muun muassa Eino Leino, Paavo Haavikko, Kaarina Helakisa ja Sofi Oksanen.
Masentavin tapaus on Leino, josta tuli ylioppilas 16-vuotiaana ja joka kirjoitti yhden tunnetuimmista ja kestävimmistä runoistaan, Hymyilevän Apollon, iässä, jossa me muut olemme kirjoittaneet ylioppilasaineita.
Osa kuuluisuuksista on menestynyt hyvin aineissa lukion jälkeenkin.
SKS on julkaissut vuosikymmenten mittaan muidenkin kuin kirjallisuuden historiaan päässeiden koululaisten valikoituja ylioppilasaineita. Nykyään niitä tosin kutsutaan ylioppilasteksteiksi.

Ylioppilasaineenikin arvostellut äidinkielenopettaja ajatteli, että minusta tulee kirjailija. Äiti ehdotti, että menisin lukion jälkeen johonkin kirjoittajakouluun, vaikkapa kansanopistoon.
Kapinoin auktoriteetteja vastaan ja hakeuduin heti lukion jälkeen syksyllä kauppaoppilaitokseen, missä opin kahden vuoden aikana välttävästi pitämään kirjaa, mutta en tekemään tiliä.

Seuraavana vuonna Helsingin Sanomat teki ison jutun joensuulaisesta nuorestamiehestä. Hassisen Kone -yhtye oli niin kova juttu, että valtakunnan pääpäivälehtikin haastatteli sen nokkamiestä Ismo Alankoa.
Kirjoitimme Ismo Alangon kanssa ylioppilaiksi samana keväänä vastakkaisilla puolilla Suomea. Hesarin haastattelusta muistan, että lautakunta antoi hänellekin laudaturin, ja sen, että kirjoitimme samasta otsikosta: Rahanhimo, vallanhimo, kunnianhimo.
Vastikään nähdyn televisiokonsertin lähikuvat taiteilijasta, ikätoverista, kertoivat saman kuin aamuinen näky kylpyhuoneen peilissä: aika on armoton kosmeettinen kirurgi.

Alangon ainetta en ole lukenut, enkä omastanikaan muista paljon. Sen verran kuitenkin, että suhtauduin annettuun aiheeseen niin vakavasti kuin osasin ja kirjoitin vaaliehdokkaasta, joka ajoi pitkin kylää polkupyörällä viitta hulmuten ja keräsi ääniä.

Silloin se oli kuvitelmaa.

Kovin pitkälle en ole kohta neljässäkymmenessä vuodessa päässyt.