Euromaat päättävät Kreikan viimeisestä lainaerästä

1

Kreikalle myönnettävät velkahelpotukset ovat vaikein kysymys, kun euromaiden valtiovarainministerit päättelevät tänään maan kolmatta lainaohjelmaa.
Euromaiden valtiovarainministerit ovat koolla Luxemburgissa, jossa Suomesta on paikalla Petteri Orpo (kok.).
Kreikalle kasataan pakettia, jolla maa pääsee palaamaan lainamarkkinoille mahdollisimman vakaasti.
Euromaat eivät aio leikata itse lainapääomaa, mutta velkataakkaa huojennetaan näillä näkymin muilla keinoin. Euromaat harkitsevat virkamieslähteiden mukaan ainakin laina-aikojen pidentämistä, kalliiden IMF-lainojen vaihtamista edullisempiin ja EKP:n hallussa olevien voittojen tulouttamista takaisin Kreikalle.
Kreikan kolmas lainaohjelma päättyy 20. elokuuta, mikä tarkoittaa normaalia elämää eli tiukan talousohjauksen päättymistä ja paluuta lainamarkkinoille, josta valtiot tavallisesti hankkivat rahoituksensa. Kreikka pysyy silti yhä komission tarkassa talousseurannassa.
Kreikalle kaavaillaan isoa viimeistä lainaerää nyt päättyvästä lainaohjelmasta. Arviot suuruudesta ovat vaihdelleet noin 12 miljardin ja 20 miljardin euron välillä.
Maa on nostanut tähän mennessä 46 miljardia euroa, kun koko ohjelmaan on varattu 86 miljardia euroa.
Nyt päättyvä lainaohjelma on Kreikan kolmas, ja tällä tietoa viimeinen.

STT

Kuvat:

Raimo Lahtinen

1800-luvulla oli ns. Latinalainen rahaliitto, johon Suomikin oli sitoutunut. Kaikkien siihen sitoutuneiden maiden kultarahat olivat saman painoisia ja kultapitoisuus oli sama, paitsi kreikkalaiset hassuttivat jo silloin muita maita ja heidän kultarahojensa kultapitoisuus oli pienempi kuin sovittu. Kreikka erotettiin liitosta ja niin olisi pitänyt nytkin tehdä.