Hintojen nousu vauhdittui euroalueella kesäkuussa

0

Euroalueella kuluttajahinnat nousivat kesäkuussa keskimäärin 2,0 prosenttia vuoden takaisesta, ilmenee EU:n tilastokeskuksen Eurostatin julkistamista ennakkotiedoista.
Hintatason nousuun vaikutti ennen kaikkea öljyn hinnan kohoaminen vuoden takaiseen verrattuna. Euroalueen inflaatiovauhti kiihtyi kesäkuussa aavistuksen, sillä toukokuussa inflaatio oli 1,9 prosenttia.
Euroalueen inflaatio oli kesäkuussa suunnilleen Euroopan keskuspankin tavoitteen mukainen. EKP:n tavoitteena on hieman alle kahden prosentin inflaatio keskipitkällä aikavälillä.
Energian ja elintarvikkeiden hintojen vaihtelusta puhdistettu pohjainflaatio hidastui kesäkuussa 1,0 prosenttiin, kun se kuukautta aiemmin oli 1,1 prosenttia.

STT

Kuvat: