Kolme kuoli ja kolme haavoittui ampumisessa Malmössa, kaikki uhrit jengirikollisia

0

Ruotsissa Malmössä kolme miestä kuoli ja kolme muuta ihmistä haavoittui ampumisessa maanantai-iltana. 19-vuotias mies ja 29-vuotias mies kuolivat sairaalassa yöllä, minkä lisäksi ampumisessa haavoittunut 27-vuotias mies menehtyi tiistaina aamulla.
Poliisin mukaan kaikki kuusi uhria ovat jengirikollisia ja tuntevat toisensa.
– He ovat olleet mukana vakavassa organisoidussa rikollisuudessa, luonnehti Malmön poliisijohtaja Stefan Sintéus.
Haavoittuneiden iät ovat 21, 31, ja 32 vuotta.
Ampuminen tapahtui internetkahvilan ulkopuolella iltakahdeksan jälkeen paikallista aikaa. Poliisi kertoi, että joku ampui tai jotkut ampuivat kahvilasta ulos tulleita ihmisiä autosta tai muusta nopeasti liikkuvasta kulkuneuvosta.
Aftonbladetin mukaan poliisi etsii tummaa autoa.
Siitä, keitä Malmön keskustassa iskeneet ampujat ovat, ei ollut poliisin mukaan vielä tiistaina iltapäivällä käsitystä. Poliisin mukaan tapauksella oli ollut useita silminnäkijöitä, joita pyydettiin ilmoittautumaan.

Lähellä keskustan poliisitaloa

Vaikka syyllisistä ei ollut vielä tiistaina tietoa, poliisijohtaja Sintéus toi esiin rikollisjengien välisen konfliktin mahdollisuuden.
– Tällä hetkellä Malmössä on käynnissä 3-4 jengikonfliktia. Niiden syy on yleensä se, että joku (jengiläinen) on kokenut tulleensa loukatuksi.
Poliisi oli yöllä ja aamulla vaitonainen tekijästä tai tekijöistä. Poliisi sanoi kuitenkin, ettei ihmisten ole syytä olla huolissaan, minkä tulkittiin viittaavan jengien väliseen yhteenottoon.
– Käynnistimme yöllä perusteellisen tutkinnan, mutta ketään ei ole toistaiseksi pidätetty. Myöskään ketään ampujaksi epäiltyä ole tunnistettu, ilmoitti poliisin tiedottaja Kim Hild.
Tapahtumapaikka sijaitsee kaupungin keskustan Drottningsgatanilla, lähellä oikeus- ja poliisitaloja.
Osa haavoittuneista kuljetettiin sairaalaan ambulansseilla ja osa saapui sinne yksityisautoilla, kertoi muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Jengien väliset aseelliset yhteenotot eivät ole harvinaisia Malmössä.

”Suututtaa ja turhauttaa”

Ruotsin oikeus- ja sisäministeri Morgan Johansson sanoo, että Malmön ampuminen saa hänet vihaiseksi ja turhautuneeksi.
– Se on kammottava rikos ja muistuttaa meitä jälleen siitä, että tärkein tehtävämme on torjua järjestäytynyt rikollisuus. Vain laittamalla kovan kovaa vastaan voimme murtaa jengit, Johansson sanoo.
Ampumisten määrä näytti keväällä olevan laskussa, mutta Johanssonin mukaan samaan aikaan on ollut tiedossa, että väkivalta voi alkaa uudelleen.
Kokoomusjohtaja Ulf Kristersson katsoo, että jengirikollisuuden kitkemiseksi tarvitaan lisätoimia. Hänen mukaansa tarvitaan pidempiä rangaistuksia, mutta myös keinoja estää tuomittuja palaamasta aiempaan ympäristöönsä.

https://www.svt.se/nyheter/lokalt/skane/skottlossning-i-centrala-malmo-3

STT

Kuvat:

Jätä kommentti