Salo tähtää Suomen yritys- ja asukasystävällisimmäksi

0

Salon yrittäjät ja kaupunki haluavat tehdä Salosta Suomen yritys- ja asukasystävällisimmän paikkakunnan. Tavoitevuosi on 2023.

 

Kaupunki ja yrittäjien järjestöt ovat laatineet sopimuksen tavoitteen saavuttamiseksi. Siinä ne sitoutuvat muun muassa ottamaan huomioon yritysvaikutukset ja etsimään paikallisia yrityksiä tukevia näkökulmia.

 

Salon kaupunki tiedottaa avoimesti hankkeistaan ja hankinnoistaan, sopimuksessa todetaan. Alueen yrittäjäyhdistykset puolestaan kertovat niistä jäsenilleen ja tarvittaessa myös kouluttavat yrittäjiä tekemään kaupungille tarjouksen tuotteistaan ja palveluistaan.

 

Osapuolet keskustelevat tulevista muutoksista ja suunnitelmista, muun muassa kaavoituksesta.

 

Sopijat kantavat yhdessä huolta nuorista, ja siksi ne edistävät sitä, että nuorista kasvaa työelämätaitoisia ja yrittäjähenkisiä tekijöitä.

 

Sopimuksen allekirjoittajat ovat kaupunki, kaupungin elinkeinoyhtiö Yrityssalo Oy, Salon yrittäjät, Halikon yrittäjät, Perniön–Särkisalon yrittäjät, Kuusjoen–Muurlan–Perttelin yrittäjät, Kiikalan–Suomusjärven–Kiskon yrittäjät, Salon yrittäjänaiset, Salon kauppakamariosasto ja Salon nuorkauppakamari.

 

Allekirjoittajat sitoutuvat tekemään työtä sen eteen, että Salo säilyy mielenkiintoisena ja miellyttävänä asuinpaikkana, jossa on kiinnostavia työpaikkoja, hyvät yksityiset ja julkiset palvelut sekä hyvät liikenneyhteydet muun muassa pääkaupunkiseudulle. Myös asuminen halutaan pitää edullisena.