Halvinta mansikkaa Varsinais-Suomessa löytyy Salon torilta. Salossa marjalitran saa keskimäärin 4,75 euron hintaan.
Kalleinta mansikka on Paimiossa, jossa kauppojen edustan myyntipisteissä marjasta joutuu maksamaan yli euron enemmän, keskimäärin 5,9 euroa litralta.
Keräsimme mansikan, herneen ja perunan hinnat alkuviikon aikana kahdeksan eri paikkakunnan toreilta ja markettien myyntipisteiltä Varsinais-Suomesta. Hinnat ovat paikkakuntakohtaisia keskiarvoja.

Salossa mansikkalitran sai alkuviikolla halvimmalta myyntipöydältä 4,50 eurolla. Kallein marjarasia Salossa maksoi 5 euroa.
Paimiossa taas edullisin litrahinta oli 4,90, jolla sai kakkoslaadun mansikkaa. Kallein litrahinta Paimiossa oli 6,80 euroa.
Vertailun kallein mansikkalitra oli Turussa, jossa se maksoi yhdellä myyntipöydällä 8 euroa.

Keskimäärin mansikkalitra maksaa maakunnassa nyt 5 euroa tai hieman yli.
Mansikka on tällä hetkellä edullisempaa kuin vuosi sitten. Viime vuonna heinäkuun alussa tehdyssä vastaavassa vertailussa mansikka maksoi Salossa 5,90 euroa litra. Kalleinta oli silloin Kyrön torilla, jossa mansikkalitrasta maksettiin keskimäärin 7,50 euroa.

 

Ahti Virtanen (vas.) ostaa päivittäin mansikoita Salon torilta. – Aina eri myyjiltä, niin saa maistaa, kenellä on parhaita. Torikaverina oli Lasse Laakso. Kuva: Anneli Kajander-Ekström.

MANSIKAN satokausi on tänä vuonna aikaisessa, jopa kolmisen viikkoa viime vuotta varhaisemmassa. Sesongin vaihe vaikuttaa ratkaisevasti hintaan.
– Turun suunnalla on täysi sesonki käynnissä, kun taas täällä Kiteellä, jossa itse viljelen mansikkaa, sesonki alkaa ensi viikolla, kertoo hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton puheenjohtaja Ismo Ruutiainen.
Mansikan myyjät eri puolilla maakuntaa kehottavatkin asiakkaitaan ostamaan pakastettavat marjat nyt.

Pakastamiseen kehotetaan nyt, sillä pääsatokausi on nopeasti ohi kuivan ja lämpimän alkukesän takia. Ruutiaisen mukaan runsaasti mansikkaa riittää heinäkuun puoliväliin saakka.

PARIKYMMENTÄ vuotta sitten mansikan satokausi kesti kolme viikkoa. Nyt suomalaiset viljelijät pidentävät kautta alusta ja lopusta. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton puheenjohtaja Ismo Ruutiainen sanoo, että mansikan satokausi on Suomessa kolme, jopa neljä kuukautta.
– Ihmiset haluavat tuoretta mansikkaa ja viljelijät ovat vastanneet kysyntään. Satokausi alkaa tunnelimansikalla toukokuussa ja päättyy parhaimmillaan vasta syyskuun puolivälissä uuteen tunnelimansikkakierrokseen, kertoo Ruutiainen.
Välissä satoa tuottavat avomaalla erilaiset taimityypit ja lajikkeet.
– Faith on Polkan jälkeen tuleva myöhäisempi lajike. Malwina-lajike alkaa vasta kukkia pohjoisemmassa Suomessa, kuvailee Ruutiainen.
Varsinais-Suomen toreilla ja myyntipisteillä on juuri nyt runsaimmin Polkaa.

Pakastuskausi näkyy esimerkiksi Paimiossa, jossa myyjä Anniliina Kalela kertoo, että pakastamiseen tarkoitettuja viiden kilon laatikoita menee. Kalela saa kojuunsa kaksi kertaa päivässä täydennystä Sauvosta, josta tulevat Järvenkylän tilan marjat.

 

 

TORIEN perunahintojen vertailu on hankalampaa, sillä osa kauppiaista myy perunat litroina, osa kiloina.
Litrahintaiset kaupat kannattaa tehdä Kaarinassa, jossa perunan hinta on maakunnan edullisin. Ennen juhannusta perunaa myytiin Kaarinassa keskimäärin 2,75 euroa litra.
Ero on iso, kun Turun kauppatorin maalaistenrivistä perunan litrahinta oli lähes viikkoa myöhemmin keskiviikkona 6,5 euroa.
Perunan hintaan vaikuttavat luonnollisesti muun muassa nostotapa ja lajike.
Kaarinassa perunalajikkeet olivat Annabelle, Ariel, Timo. Turussa myytävät lajikkeet olivat pääasiassa Annabelle, Siikli ja Timo.
Isommat torimyyntipisteet Turussa myyvät perunaa kilohintaan. Kaikissa perunanmyyntipisteissä hinta oli keskiviikkona 2,90 euroa kilo.
Kuluttajaliiton vanhan vertailukaavan mukaan kaksi litraa perunaa painaa noin puolitoista kiloa. Tällä laskukaavalla perunan litrahinnaksi tulee reilu kaksi euroa.

VARHAISPERUNAN nostot käynnistyivät kesäkuun alussa ja ovat nyt parhaimmillaan. Pro Agria arvioi sadon määrän ja laadun normaaliksi.
Jorma Varjonen viljelee perunaa Laitilassa ja myy tuotteensa Turun kauppatorilla. Varjonen arvioi kesän poikkeuksellisen kuivaksi. Hän ei muista vastaavaa olleen koskaan aikaisemmin.
– Olen kastellut satoa keväästä asti. Ilman kastelua maasta ei olisi tullut mitään. Kastelu vaikuttaa perunan kokoon ja rupisuuteen. Kuivaksi jäänyt peruna on rupista, kertoo Varjonen.
Talviperunan tilanne on hänen mukaansa vielä arvoitus, mutta sateita tarvitaan.

 

Herneen hinta maakunnan toreilla on melko tasainen. Salossa, Loimaalla, Uudessakaupungissa, Laitilassa ja Kyrössä herneen litrahinta on ollut alkuviikolla sama, neljä euroa.

 

Hinta ei aina kohtaa laatua torilla

Se muovirasia ei ole virallinen litran mitta. Pitäisi olla vain kruunattuja mittoja, eikä jotain muovitötsiä. ihme juttu että torikauppiaat ei muka voisi käyttää vaakaa, tarkoittaa että vetomitat on heille edullisempia, mutta ei meille ostajille. Torilla on muutenkin varsinainen torimafia (vai olisiko hienompaa puhua kartellista). Joka myyjällä prikulleen sama hinta. Ja tarkkana saa olla, ettei osta nahistuneita uusia perunoita ”eilen nostettuina” tai mansikkarasian päälle ole laitettu uusia marjoja (ja alla on vanhoja). Mutta hyvämuistinen asiakas äänestää jaloillaan.

M H

Kai se on ihan sama vaikka myytäisin kappalemitalla, asiakas voi päättää haluaako ostaa.

keijo.k

Kun mansikkaa ja ehkä perunaakin ostaa litroittain niin saa samalla hyvään hintaa puhdasta Salon torin ilmaa !

Änkyrä

Wiimeisenä markka-ajan kesänä Salon torilta sai 75 markalla 10 litran laatikon. Eli 1.25 € per litra. Hintaa tullut 350 % 17 vuodessa. Vaikka poimijoina on nykyisin puoli-ilmaisia valkovenäläisiä paikallisten, ilman kesätöitä jäävien koululaisten sijaan. Pistetään ostolakko pystyyn!

Kari

Jaksaako joku vielä ynnätä sillä kuuden kertoimella? Sillähän ei enää ole mitään tekoa tässä rahan arvon laskennassa.

Anne S

Jaksaa, minäkin jaksan. Tilipussi kun ei ole kasvanut hintojen mukana, päinvastoin.

Muu maa mansikka

Uutinen HS 27.7.2000: ”Sade on nostanut mansikan hintaa. Helsingin Hakaniemen torilla mansikan hinnat ovat olleet nousussa koko alkuviikon. Keskiviikkona marjat maksoivat 15-16 markkaa litralta eli hiukan enemmän kuin viikko sitten. Selvimmin hinnannousu näkyi 5 kilon mansikkalaatikoiden kallistumisena jopa 140 markkaan.”

Eli vertaat ehkä eri asioita.

Toinen lehtiarkiston uutinen: ”Tavallinen kuluttaja maksaa mansikoistaan tällä hetkellä noin kuusi euroa kilolta.” Hämeen Sanomat 14.07.2004

Hinnat vaihtelevat vuosittain. Ja mansikanviljely vaikka ruukussa on jokaiselle mahdollista, kannattaa kuitenkin laskea kaikki kulut, mitä omatoimisesta kasvatuksesta aiheutuu. Voi olla yllättävänkin kallis mansikkakilo.