Työttömyyden lasku jatkuu Salossa

8

Työttömyys laskee edelleen kovaa vauhtia Salossa. Toukokuussa työttömänä oli 2 549 salolaista eli 10,5 prosenttia työvoimasta. Laskua vuoden takaiseen on 668 ihmistä eli työttömyys on vähentynyt 21 prosentilla.

 

Viime vuonna vastaavaan aikaan työttömänä oli 3 217 salolaista.

 

Salo on kirinyt eroa myös esimerkiksi Turkuun. Huhtikuussa Salon työttömyysprosentti oli 11 ja Turun 11,9. Toukokuussa Turun työttömyysprosentti oli 11,8, joten Salon ja Turun ero oli venynyt 1,3 prosenttiyksikköön.

130km työmatka

Kuinka moni työllistyi Salon ulkopuolelle?

Itse olen tuore ”autotehtaan sankari” ja muutan pois Salosta heti, kun se suinkin on mahdollista.

Tutkiva "journalisti"

Mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen. Salo ja Turku nimittäin ovat ainoat varsinaissuomalaiset kunnat, joissa työttömyysaste on yli valtakunnan tason. Lehden levikkialueella esimerkiksi Somerolla työttömyysaste on 6,5%, Koskella 5,3% ja Paimiossa vain 3,8%.

Saloran eläkel.

Mummon veikkaus on, että pitkäaikaistyöttömät ovat vähentyneet, koska varsin monille on tullut eläkkeellejäämisen mahdollisuus eteen. Ja mielestäni 58 v:sta ylöspäin pitkäaikaistyöttömille olisi suotavaa antaa eläköitymismahdollisuus. Nuorille työpaikka olisi tärkeämpi kuin 60-vuotiaalle työttömälle.

Muuttotappiokunta

Salo on muuttotappiokunta, kuinka moni työtön on muuttanut Salosta pois?

Muurlalainen yrittäjä

Muurlan autoparkki pääkaupunkiseudulle matkaaville on edelleen ahkerasti käytössä. Moottoritien varrella olevissa kahviloissa on ammattimiehiä aamukahvilla. Nämä henkilöt tosiaan eivät ole työttömiä.

Peltari

Tämä parkki oli Salon kaupungilta kerrankin hyvä investointi. Autojen määrä on lisääntynyt jatkuvasti. Tässä vain näkyy, että muualla erikoisporukasta kysyntää..

Kirkoilla ympäri vuoden

Nastarenkaat kuluttaa liikaa tietä, ne pitää kieltää.

Venhis

Taitaa olla syynä vain se, että muutetaan pois.