Muistomatkoja Nummijärvelle

0

VIRPI LIETZÉN. Hellekaudella järvet ja merenrannat vetävät suomalaisia puoleensa kuin magneetit. Salon seudunkin rannoilla on viime aikoina käynyt kova kuhina.
Omat uintireissuni suuntautuvat useimmiten Kuusjoen Nummijärvelle. Tässä paino sanalla Kuusjoen, Salo ei tule henkisesti koskaan ulottumaan Nummijärvelle asti. Somerolaiset tosin kutsuvat järveä Kerkolanjärveksi. Käsittämätön nimitys vanhan kuusjokelaisen mielestä! Viis siitä, että järvi on pääosin Someron puolella.

Kun samassa järvessä on käynyt uimassa yli viidenkymmenen vuoden ajan, on joutunut tekemään ikäviä havaintoja. Harjun sylissä sijaitseva kirkasvetinen järvi on muuttunut niin, että järvi näyttää ylempää katsottuna smaragdinvihreältä. Toki vesi on edelleen kirkasta verrattuna esimerkiksi suopohjaisiin järviin, mutta muutosta ei voi kieltää. Vesi ei enää ole kristallinkirkasta niin kuin ennen.
Koska ihmisillä ei ennen vanhaan ollut tapana kuljetella vesipulloja mukanaan, hörppäsimme me lapset juomavettä järvestä ennen kun lähdimme polkemaan pyörillä uintimatkalta kotiin. Vesi oli silloin niin puhdasta, ettei järvestä juomisessa ollut mitään outoa. Nyt järvestä juominen ei tulisi mieleen.

Nummijärvi sijaitsee hiekkaharjun keskellä, joten maataloutta ei järven tilan kehnontumisesta voi syyttää.
Mattojen pesu järvessä kiellettiin puolestaan kaukonäköisesti jo 1970-luvulla. Silloin Antti-Teollisuus rakensi nerokkaan ja edistyksellisen matonpesupaikan tarpeeksi kauas järvestä.
Oman rasituksena järven alueelle tuo Salon ja Someron vedenotto. Soranottoa puolestaan sallittiin harjulta aikanaan ällistyttävän paljon.
Oma, täysin epätieteellinen, johtopäätökseni on, että Nummijärven suurin rasitus tulee järven kokoon nähden paljosta käytöstä. Hellepäivinä Someron ja Kuusjoen yleisillä rannoilla on paljon väkeä, mutta jatkuvampi rasitus tulee kesämökeistä.
Rakennuslupia on viime vuosikymmeninä myönnetty runsaalla kädellä. Lopputuloksena on täyteen rakennettu järvi, jossa on mökki mökin vieressä. Entinen osittainen luonnontilaisuus on muisto vain.
Järven suojeluyhdistys tekee arvokasta työtä, jonka ansiosta järvi on pysynyt moneen muuhun järveen verrattuna hyvässä kunnossa. Työtä on varmasti paljon edessä jatkossakin.

Kun Nummijärven muuttumisesta puhutaan, on pakko kirjoittaa muutama sana muustakin järveen liittyvästä. Täytyy muistella hetki linkkitornia.
Linkkitorni oli vuosikymmeniä järveä symboloiva maamerkki. Viime syksynä huonokuntoinen torni räjäytettiin alas.
Yksi aikakausi päättyi vanhan linkkitornin kaatuessa maahan. Järvimaisema ei ole entisensä ilman tornia.
Torni siirtyi historiaan, kuten aikoinaan tanssipaikka Kuusjoen Keidas. Puheessa Keidas säilyi pitkään. Puhuttiin Keitaalle uimaan menemisestä, vaikka tarkoitettiinkin ylipäänsä Nummijärvelle menemistä. Linkin rantakin säilyy puheessa luultavasti jonkin aikaa.
Vaan eipä tuo mitään, vaikkei harjualueen timantin vesi enää olekaan kristallinkirkasta eikä linkkitornia ole. Nummijärvellä syntyy joka päivä uusia hauskoja muistoja lapsille ja nuorille. Iloinen uimisen polske ja naurun kiljahdukset ovat sydänkesän tärkeitä ääniä.

Kirjoittaja on toimittaja.