Nordea yhdistää voimansa norjalaisen Gjensidige Forsikring -vakuutusyhtiön kanssa

0

Nordea ja Gjensidige-konserni ovat sopineet pitkäaikaisesta yhteistyöstä ja pankkikaupoista Norjassa. Gjensidige Forsikring -vakuutusyhtiö myy verkossa toimivan Gjensidige Bank -pankkinsa Nordealle 578 miljoonan euron käteiskorvauksella.
Nordea kertoo, että kauppa tuo sille 176 000 asiakasta ja 4 840 miljoonan euron luottovolyymin ja näin vahvistaa Nordean asemaa maan toiseksi suurimpana pankkina.
Nordea myy jatkossa myös Gjensidigen vakuutuksia henkilö- ja yritysasiakkailleen, ja Gjensidige markkinoi Nordean pankkipalveluita omissa kanavissaan. Gjensidige-konsernilla on Norjassa 750 000 asiakasta.
– Sopimus antaa Gjensidigelle mahdollisuuden tavoittaa aiempaa enemmän asiakkaita ja tarjota entistä laajempaa rahoitustuotteiden valikoimaa sekä henkilö- että yritysasiakkaille, sanoo Gjensidigen toimitusjohtaja Helge Leiro Baastad.

Nordea keskittyy Pohjoismaihin

Nordea odottaa kaupan tuottavan kuluihin liittyviä synergiaetuja noin 25 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2022 mennessä.
– Synergiaetuja on kahdenlaisia. Niitä syntyy yhtäältä lisätuotoista ja lisämyynnistä, kun kummankin yhtiön jakeluverkosto ja asiakasverkosto laajenevat. Toisaalta niitä syntyy kulujen vähentyessä, kun Gjensidige Bank kytketään Nordean uuteen peruspankkijärjestelmään eikä kahta hallintoa tarvita, sanoo Nordean varatoimitusjohtaja Topi Manner.
Manner kertoo, että hallinnon työpaikkoja Norjassa vähennetään, mutta siitä ei ole vielä tehty yksityiskohtaista suunnitelmaa.
– Laajemmin tämä kauppa liittyy sellaiseen linjaan, jossa Nordea on vähentänyt riskejä omien kotimarkkinoidensa ulkopuolella, kuten Venäjällä ja Baltiassa. Tällä yrityskaupalla kerromme, että olemme halukkaita investoimaan ydintoimintaamme ydinmarkkinoillamme, eli pankkimarkkinoille Pohjoismaissa, Manner kertoo.
Kaupan toteutuminen edellyttää hyväksyntää viranomaisilta ja muilta valvovilta tahoilta, ja se saadaan näillä näkymin päätökseen ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

STT

Kuvat: